Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Vappu Aura
Kuva: Hannelore Karmel

Teoston jäsenyys tuo tietoa ja verkostoja

Kun laulaja-lauluntekijä Vilma Talvitie liittyi Teoston jäseneksi, hän teki sen kollegoiden suosituksesta. Yhdistyksissä toimimisen tärkeimpänä motivaattorina on yhteisöllisyys. ”Toivon, että mukaan tulisi vielä enemmän nuoria ja naisia”.

Vilma Talvitiellä on nuoresta iästään huolimatta takana jo yli kymmenen vuotta ammattimaista musiikintekijän uraa ja Teoston asiakkuutta. Kokoonpanossaan Valma ja VarsiNaiset levyjä on ilmestynyt kolme ja nyt on tekeillä ensimmäinen sooloalbumi.

Teoston jäseneksi hän liittyi kuitenkin vasta jokin aika sitten. Jäsen eroaa normaalista asiakkaasta siten, että he voivat osallistua vuosikokouksiin ja olla siten mukana päättämässä Teoston toiminnan linjauksista. Jäsenistö valitsee myös Teoston hallituksen ja jäsen voi itse tulla valituksi hallitukseen.

”Kun ensimmäinen levytys ilmestyi vuonna 2012, tekeminen muuttui ammattimaisemmaksi. Pikkuhiljaa mukaan tuli yhdistyksissä toimiminen. Huomasin, kuinka paljon tukea ja verkostoja niiden kautta on saatavilla”, kertoo Talvitie.

Aluksi Talvitie kävi Suomen Musiikintekijöiden tilaisuuksissa, kursseilla ja tapahtumissa. Niissä hänelle suositeltiin liittymistä myös Teoston päättäväksi jäseneksi.

”Olen vähän huono perehtymään asioihin kirjallisesti. Mutta joku vanhempi kollega sitä suositteli, että kannattaisi liittyä myös Teoston jäseneksi.”

Teoston jäsen on enemmän osa yhteisöä

Talvitie myöntää, ettei hänkään aluksi ajatellut, että Teoston asiakkuus ja jäsenyys ovat kaksi eri asiaa. Jäseneksi pääsee vasta kun tietty tilityssumma on koossa. Kokouksiin osallistumisen lisäksi jäsenet saavat etuja residenssi Villa Vikaniin ja MES-soitinpankkiin.

Virallisen päätöksenteon lisäksi kokouksissa tapaa muita kollegoita.

”Verkostoituminen ja muiden kanssa jutteleminen on minulle tärkeintä. Tällä alalla monet asiat menevät kollegoilta ja asiantuntijoilta kyselemällä. Sillä tavalla on selvinnyt monta asiaa ja syntynyt monta uutta kontaktia. Erityisesti kevätkokouksen yhteydessä olleella illallisella oli mukavan välitön tunnelma.”

Maija Ruuskanen. Kuva: Suvi-Tuuli Kankaanpää.

Verkostoituminen on tärkeää myös Teoston pitkäaikaiselle jäsenelle, säveltäjä Maija Ruuskaselle. Hän korostaa, että Teoston jäsenistössä on todella eri tavalla ja erilaisella musiikilla itseänsä elättäviä ammattilaisia.

”Jäsenkokous on ollut kiva foorumi nähdä pari kertaa vuodessa kollegoja edes ohimennen. Muutoin sitä niin helposti pyörii vain omissa lähiympyröissään”, sanoo työssään teatterimusiikkiin keskittynyt Ruuskanen.

Tietoa ja vaikutusmahdollisuuksia

Vilma Talvitielle on ollut alusta asti selvää, että musiikista tulee ammatti. Klassiselta puolelta ponnistanut nainen kiinnostui nuoruusiässä kansanmusiikista ja biisinkirjoituksen myötä avautui myös popmusiikin maailma.

Nykyisin Talvitie kokee olevansa paremmin perillä siitä, mitä musiikkialalla tapahtuu. Teoston jäsenyys on motivoinut perehtymään ja ottamaan asioista selvää.

Vilma Talvitie, kuvaaja Hannelore Karmel
Kun seuraa aktiivisesti alaa, tieto lisääntyy ja samalla vaikutusmahdollisuudet paranevat. Olen herännyt siihen, että minähän voin vaikuttaa. Ja sen myötä tulee tunne, että olen enemmän osa yhteisöä.
Musiikintekijä ja Teoston jäsen Vilma Talvitie

Myös Ruuskasen mielestä jäsenyys ammattimaistaa omaa ajattelua.

”Jäsenkokoukset kasvattavat tajuamaan alan lainalaisuuksia: haasteita ja mahdollisuuksia, mutta myös huomaamaan uusia trendejä musiikkibisneksessä. Se luo eräänlaista ammattiporukkaan kuulumista”, Ruuskanen kiittää. 

Tekijät mukaan alan kehittämiseen

Koska jäsenillä on enemmän vaikutusmahdollisuuksia, heidän on mahdollista nostaa itselleen tärkeitä teemoja jäsenkokouksiin esille. Esimerkiksi aloite Teoston hiilineutraalisuuteen ja hiilijalanjäljen mittaamiseen on tehty aikanaan jäsenkokouksessa.

Ruuskaselle merkityksellinen asia on erityisesti alan monimuotoisuuden lisääminen.

”Musiikkiviennin naistenklinikka vuonna 2010 oli itselleni jonkinlainen herätys siitä, miten vähän alalla on naisia. Siitä alkoi itselläni systemaattinen sukupuolten välisen tasa-arvoisuuden edistäminen. Patistelen kollegoitani ottamaan enemmän vastuuta päätöksenteossa ja vaikuttamisessa”, sanoo Teoston hallituksessakin itse nykyisin vaikuttava Ruuskanen.

Vilma Talvitietä mietityttää erityisesti se, miten striimaustalouteen siirtyminen on vaikuttanut koko musiikkialaan.

”Algoritmien hallitsema musiikkimarkkina huolettaa. Ja se, että tekijät ovat jääneet striimauksen tulonjaossa huonoon asemaan. Tästä puhutaan omissa piireissä paljon ja toivon, että ongelmiin löydetään myös ratkaisuja”.

Ruuskanen kehottaa kaikkia musiikkialalla työskenteleviä hyödyntämään alan vaikutusmahdollisuuksia.

”Ilman muuta, heti kun jäsenkriteerit täyttyy niin kannattaa hakea jäseneksi!  Se edistää koko alan yhtenäisyyttä, kun löydämme meille kaikille tärkeitä asioita. Tervetuloa joukkoon!”

Lue lisää

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä