Siirry sisältöön

Yli kolmannes musiikkialan taiteilijoista harkinnut ammatin vaihtoa

31.03.2023

Vastajulkaistu Taiteen ja kulttuurin barometri osoittaa, että taiteilijoiden kokemus työnsä merkityksellisyydestä on vahvaa, mutta monet epävarmuustekijät heikentävät työn houkuttelevuutta. Erityisesti alle 35-vuotiaat taiteilijat ovat huolissaan jaksamisestaan.

Taiteen ja kulttuurin barometri kartoittaa vaihtuvia aiheita eri taiteenalojen kuten kuvataiteen, näyttämötaiteen, kirjallisuuden sekä musiikin alueilla. Syksyllä 2022 julkistettuun kyselyyn vastasi yhteensä 1 319 henkilöä.

Lähes kaikki barometrikyselyyn vastanneet taiteilijat kokivat tekevänsä itselleen merkityksellistä työtä ja uskoivat omalla taiteellaan olevan annettavaa myös muille. Musiikin alalla jopoa 82 % ilmoittaa olevansa ylpeä työstään.

Taiteilijoiden työhyvinvointia kuormittavat kuitenkin toimeentulon epävarmuus ja tulojen pienuus, kilpailu apurahoista ja niiden hakemisen työläys sekä palkaton työ.

Kuormitus näkyy pelkona jaksamisesta. Yli puolet taiteilijoista kokee huolta psyykkisestä jaksamisestaan. Alle 35-vuotiaista taiteilijoista valtaosa ilmoitti huolen olevan jatkuvaa tai melko usein toistuvaa.

Moni harkitsee ammatinvaihtoa

Taiteilijoista 40 prosenttia kertoi harkinneensa ammatinvaihtoa tai vaihtaneensa ammattia viimeisen vuoden aikana. Musiikin alalla näin sanoi 39 %.

Epävarmuus toimeentulosta nousi useimmin mainituksi ja selkeästi tärkeimmäksi syyksi ammatin vaihdon tai sen harkitsemisen taustalla. Sen oli valinnut syyksi ammatinvaihtoon tai sen harkitsemiseen lähes 90 prosenttia taiteilijoista. Vastaajista noin joka kolmas (34 %) oli viimeisen 12 kuukauden aikana tehnyt taiteilijan työtä myös muilla kuin taiteen toimialoilla, esimerkiksi opetus- ja koulutusalalla, sosiaali- ja terveyspalveluissa tai rakentamisessa.

Pienet tulot, kilpailu apurahoista ja avustuksista sekä se, että tulot eivät vastaa tehdyn työn määrää olivat toimeentulon epävarmuuden jälkeen useimmin ammatinvaihdon taustalla mainittuja syitä.

Taiteen ja taiteilijoiden heikko arvostus yhteiskunnassa sekä apurahojen ja avustusten hakemisen työläys on vaikuttanut ammatin vaihtoon tai sen harkintaan 60 prosentilla niistä taiteilijoista, jotka olivat harkinneet ammatinvaihtoa viimeisen vuoden aikana. Myös koronaviruspandemian aiheuttamat vaikeudet, esimerkiksi korona-ajan edelleen jatkuvat vaikutukset toimeentuloon ja kokemukset taiteilijoiden epäoikeudenmukaisesta kohtelusta, ovat saaneet taiteilijoita pohtimaan ammatin vaihtoa.

Vapaus ja työn sisältö kannustavat jatkamaan

Taiteilijoiden työhyvinvointia tukevat useimmin etenkin mahdollisuus vaikuttaa oman työn tavoitteisiin, sisältöihin ja aikatauluihin, mielekkäät työtehtävät ja työn sisältö, työn monipuolisuus sekä uusien asioiden oppiminen ja työssä kehittyminen.

Myös taiteilijoiden työhyvinvointia kuormittavista tekijöistä kärkeen nousivat toimeentuloon ja työskentelyn rahoitukseen liittyvät tekijät. Epävarma toimeentulo ja tulojen pienuus ovat kuormittaneet viimeisten 12 kuukauden aikana jatkuvasti tai melko usein suurinta osaa vastaajista (85 % ja 81 %). Myös kilpailu apurahoista ja avustuksista sekä apurahojen ja avustusten hakemisen työläys ovat yleisesti taiteilijoiden työhyvinvointia kuormittavia tekijöitä. Puolet vastaajista (49 %) kokee työstä saadun palautteen puutteen työhyvinvointiaan jatkuvasti tai melko usein kuormittavana.

Vertaistukea ja keskusteluja kollegojen kanssa arvostetaan

Tärkeänä taiteilijoiden työhyvinvointia tukevana tekijänä vastauksista nousee kanssakäyminen kollegojen ja muiden taiteilijoiden kanssa. Taiteilijat arvostavat ja kaipaavat vertaistukea ja keskusteluja kollegojen kanssa ja monet kuvaavat vastauksissaan juuri kanssakäymisen muiden taiteilijoiden kanssa ja kuulumisen omaan ammattikuntaan olleen eniten omaa työskentelyään kehittävää ja sitä eteenpäin vievää. Sen myös kuvattiin lisäävän työn merkityksellisyyttä. Työhyvinvointia tukeakseen kanssakäymisen onoltava luotettavaa ja rakentavaa.

Yhteistyö muiden kanssa ei kuitenkaan ole aina ongelmatonta. Joka neljäs barometrikyselyn vastaaja (25 %) kertoi kokeneensa taiteilijana tai taiteellisessa työssään epäasiallista kohtelua ja/tai syrjintää viimeisen 12 kuukauden aikana. Musiikkialalla näin oli kokenut hieman useampi, noin 27 % vastaajista.

Suurin osa barometrikyselyyn vastanneista taiteilijoista (73 %) työskentelee myös ollessaan sairaana ja kolme neljästä (76 %) vastaajasta pelkäsi, että sairauslomalle jääminen vaikuttaisi tuloihin ja työmahdollisuuksiin. Suurimmalla osalla taiteilijoista (70 %) viimeisen 12 kuukauden aikana pidetty loma oli ollut palkatonta.

Yli puolella ongelmia sosiaali- ja työttömyysturvaan liittyen

Ongelmien kohtaaminen työttömyysturvaan ja sosiaaliturvaan liittyvissä asioissa on taiteilijoille yleistä, ja ne myös koetaan työhyvinvointia kuormittavina. Reilu puolet vastaajista (55 %) ilmoitti kohdanneensa ongelmia työttömyysturva-asioissa ja niin ikään puolet (50 %) sosiaaliturva-asioissa työssään taiteilijana.

Ongelmaa aiheuttaa muun muassa taiteilijan työlle tyypillinen työmarkkina-asemien päällekkäisyys. Myös yrittäjästatus tuottaa monille freelancereille sosiaali- ja työttömyysturvaongelmia. Samasta syystä yrittäjyyttä myös pelätään, vaikka sitä kohtaan olisikin kiinnostusta. Tulojen ollessa pieniä pelkona näyttäytyy yrittäjien heikko tai olematon sosiaaliturva ja jääminen työttömyysturvan ulkopuolelle. Myös huoli eläkkeiden tasosta on yhteistä kaikilla taiteenaloilla toimiville taiteilijoille. Peräti 83 prosenttia barometrikyselyyn vastanneista taiteilijoista on huolissaan eläkkeensä tasosta.

Perehdy koko taiteen ja kulttuurin barometriin Cuporen sivuilla

Jaa somessa
Lue lisää