Siirry sisältöön
Joulukuu
”Suomessa aletaan uskoa, että menestyä voi myös kansainvälisesti”
18.12.2019
Saara Konttinen uskoo, että suomalaisten biisintekijöiden isoja kansainvälisiä onnistumisia tullaan näkemään vielä monta.
Lokakuu
Suomalaisten suosikkisanoituksissa eletään täydellinen nuoruudenrakkaus yhä uudestaan
23.10.2019
Suomalaisten suosikkisanoituksissa usein kärkeen päätyvät laulut, jotka on julkaistu kuulijan ollessa noin 20-vuotias.
Metallimusiikin parista Aasian pop-musiikkimarkkinoille
21.10.2019
Top 20 – Future Hitmakers -kurssille osallistunut Karri Mikkonen on päätynyt tuottamaan pop-musiikkia Aasian markkinoille. Mikkosen mukaan valmennukset ja…
Musiikin tekijänoikeustulot ulkomailta kasvussa
16.10.2019
Music Finlandin tilastojen mukaan musiikkiviennin markkina-arvo oli vuonna 2018 yhteensä 78,5 miljoonaa euroa, ja se kasvoi edellisvuodesta kolmanneksella.…
Teoston jäsenjärjestöt: verkostoitumista ja edunvalvontaa
03.10.2019
Teosto huolehtii laajasti tekijänoikeuksien lisensoinnista ja tilityksistä. Lisäksi edunvalvonnallisena tavoitteena on parantaa musiikintekijöiden ja…
Toukokuu
Laulukirjoilla paikka suomalaisten sydämissä
09.05.2019
F-Kustannuksen kustannuspäällikkö Saara Soikkelin mukaan perinteiset laulukirjat ovat edelleen suomalaisten suosiossa. Yksi klassikoista on 30 vuoden…
Huhtikuu
Kansainvälinen ura aukesi Aasian musiikkimarkkinoille
16.04.2019
Musiikintekijät Janne Hyöty ja Eva Louhivuori kertovat, miten ovet Aasian musiikkimarkkinoille aukenivat.
Maaliskuu
Teoston toimitusjohtaja Risto Salminen: luotamme vahvuuksiimme muutoksessa
18.03.2019
Musiikki- ja sisältöalalla on totuttu muutoksiin viimeisten 10 vuoden aikana. Teknologian ja kuluttajakäyttäytymisen muutokset ovat mullistaneet musiikin…
Helmikuu
Tekijänoikeudet musiikkialan liiketoiminnassa
11.02.2019
Lottaliina Pokkinen toteaa, että vielä parikymmentä vuotta sitten musiikintekijä tai artisti tarvitsi esiin päästäkseen taustalleen levy-yhtiön.…
Tammikuu
Pro gradu co-writing-metodista: Kuinka tehdä musiikkia yhdessä?
21.01.2019
”Co-writing-tilanteet ovat usein hyvin paineen alaisia tilanteita. Parhaaseen lopputulokseen päästään usein silloin, kun lauluntekijä luopuu omasta…
Annathan meille palautetta!

Kehitämme verkkosivujamme ja otamme mielellämme vastaan palautetta. Vastaaminen onnistuu nopeasti!

Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä