Siirry sisältöön
Joulukuu
Teosto-palkinto toi musiikillista itsevarmuutta
14.12.2015
Mikko Hassinen palkittiin keväällä 2015 Teosto-palkinnolla teoksistaan Elektro GT -levyllä. Palkintoraati luonnehti progressiivista ja rokahtavaa…
Kesäkuu
Emma Tammisen biisit syntyvät olohuoneen lattialla
22.06.2015
“Um, why aren’t you famous yet?” kysyy nimimerkki TheLoveBug. Muutamat muut yhtyvät kysymykseen. “You must do more covers! I love your voice, it…
Anssi Kelan blogaus Teostoryn suosituin juttu vuonna 2014
03.06.2015
Viime vuoden heinäkuussa julkaistu kirjoitus ”Mitä hittibiisillä tienaa?” on kerännyt yli 40 000 lukijaa ja sitä luetaan edelleen…
Maaliskuu
Bändin jätkä viimeiseen asti
20.03.2015
”Eräs musiikkibisneksen perusmuutoksia on ollut ehdottomasti aloittelevien artistien tilaisuuksien väheneminen. Meillä esimerkiksi vasta neljäs albumi…
Tammikuu
Musiikkikustantajan rooli muutoksessa: Biisimyyjästä manageriksi
20.01.2015
Kaiku Songsin Tom Friskin mukaan kustantajien toimenkuva on muuttunut viime vuosina. Aiemmin työ oli selkeämmin biisimyyntiä, mutta nykyisin työhön…
Annathan meille palautetta!

Kehitämme verkkosivujamme ja otamme mielellämme vastaan palautetta. Vastaaminen onnistuu nopeasti!