Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Mervi Vuorela
Kuvat: Sami Kero, Minna Hätinen, Venla Shalin, Nelli Kenttä

Afrobeatsia, tekoälyä ja vanhojen hittien kierrätystä – popin trendit vuonna 2024

Kotimainen popmusiikki on kuulostanut pääpiirteittäin samantyyliseltä jo vuosien ajan: listoille nousevissa kappaleissa korostuvat rap, elektroninen musiikki ja r&b. Musiikkialan ammattilaiset eivät povanneet suuria muutoksia tällekään vuodelle, mutta arvelivat, että afrobeats- ja lattarivaikutteet lisääntyvät. Läpimurtoa povataan Hugolle, Mirellalle ja Goldielocksille – sekä tekoälylle.

Popin trendit 2024 – näitä TeoStorylle ennustivat Helsingin Sanomien musiikkitoimittaja Juuso Määttänen, KUUMAA-yhtyeen ja BESSin hittejä tekemässä ollut lauluntekijä-tuottaja Jonas Olsson, Uuden musiikin X -ohjelmaa toimittava Ella Ossi sekä Lost in Music -festivaalin ja Kesärauhan promoottori Pietu Sepponen.

Mistä musiikkityyleistä, soundimaailmoista tai trendeistä vuoden 2024 kotimainen pop ottaa vaikutteita?

Jonas Olsson: ”Radiopopissa tuskin tapahtuu enempää kuin pieniä vaihteluita. Spotifyssa kuullaan varmaan enemmän EDM-hommaa ja afrobeatia.”

Pietu Sepponen: ”Viimeisen parin vuoden rapdominanssi saanee rinnalleen monimuotoisempaa rytmimusiikkia. Afrobeats jyrää maailmalla ja kuuluu varmaan kohta myös kotimaisessa popissa. Vastaavasti nuorten aikuisten countrymusan fiilistely näkyy jo orastavana trendinä muun muassa Ruotsissa, mistä se rantautunee Suomeenkin.”

Ella Ossi, kuvaaja Nelli Kenttä / Yle
Maailmalla lattarimusiikki trendaa isosti, ja se saattaa saada enemmän jalansijaa myös Suomen valtavirrassa. Ennustan myös, että orgaanisempi 2000-luvun suomirock-soundi nostaa päätään.
Ella Ossi, musiikkitoimittaja

Juuso Määttänen: ”Retroilu ja vanhojen hittikappaleiden kierrättäminen on kuumaa kamaa, joten tänäkin vuonna kuullaan lähes varmasti uusien artistien tekemiä versioita vanhoista listahiteistä. Kenties kesähittilistoille pyrkii päivitetty versio Valvomon Mikä kesä?* -rallatuksesta.”

Käärijä oli yksi viime vuoden suurimpia musiikki-ilmiöitä Suomessa. Näkyykö hänen vaikutuksensa jotenkin tämän vuoden popissa?

Juuso Määttänen: ”Toivoisin sen näkyvän siinä, että raskaasta musiikista otettaisiin enemmän vaikutteita myös popin ja räpin puolelle. Sinänsä en usko, että Käärijällä yksittäisenä tekijänä on suurta vaikutusta suomalaisen popmusiikin tyyliin.”

Jonas Olsson, kuvaaja Minna Hätinen
Käärijän menestyksen myötä jengi suhtautuu tällä hetkellä ennakkoluulottomasti kaikkeen tekemiseen. Mahtipontinen ajattelu on ehkä taas vähän muodissa.
Jonas Olsson, tuottaja, musiikintekijä

Ella Ossi: ”Käärijä näytti, miten riskejä ottamalla ja omaa juttua tekemällä voi nousta koko kansan suosikiksi. Toivon ja uskon, että artistit saavat Käärijän esimerkistä rohkeutta tehdä pelottomasti omaa juttuaan vailla kompromisseja.”

Minkä artistitulokkaiden tai yhtyeiden ennustat nousevan esiin?

Ella Ossi: ”Ennustan läpimurtovuotta ja kansainvälistä menestystä Goldielocksille. Myös Pilvet pilvet -yhtye voisi hyvinkin kasvaa isoksi kulkemalla samaa polkua, jonka KUUMAA on suomenkielistä musaa tekevänä popyhtyeenä raivannut.”

Pietu Sepponen, kuvaaja Venla Shalin
Bee, Hugo, Elsa Brotherus, Emma & Matilda, Rebekka Holi, Jaakko Kulta ja Mirella ovat mielestäni kaikki mahdollisia itsensä läpi lyöviä nimiä. Osa heistä on jo käytännössä breikannut. Suomen festarikesä yleensä joko nostaa tulokkaat sille kuuluisalle nextille levelille tai ainakin antaa osviittaa tulevasta.
Pietu Sepponen, promoottori

Juuso Määttänen: Hugo on vähän ilmiselvä vastaus, mutta tänä vuonna hän nousee vielä paljon tunnetummaksi nimeksi. Joalinia pusketaan nyt esille paljon, joten tämä vuosi lienee hänen näytönpaikkansa. Ellis on ollut fiittaajana parilla toimivalla popkappaleella, joista Jaakko Kullan kanssa tehty Huone** nousi hitiksi. Uskon, että Elliksen persoonallisella äänellä on mahdollisuus nousta isoonkin suosioon omilla biiseillä.”

Musiikkialalla on puhuttu paljon tasa-arvon parantamisesta. Onko puhe sanahelinää, vai nähdäänkö tämän vuoden levy-yhtiörostereissa ja keikkalavoilla enemmän esimerkiksi maahanmuuttajataustaisia artisteja?

Ella Ossi: ”Paljon on tehtävää, mutta uskon, että viimeistään nyt ihmiset ovat tietoisia ongelmasta. Moni taho on alkanut tehdä ja toteuttaa monimuotoisuussuunnitelmia, jotka ovat hyvä keino päästä kohti tavoitetta, eli tasa-arvoisempaa ja yhdenvertaisempaa musiikkialaa. Olen kriittisen toiveikas, että ensi vuonna tärkeä työ kohti tavoitteita jatkuu.”

Juuso Määttänen, kuvaaja Sami Kero
Levy-yhtiöissä on tehty aidosti töitä sen kanssa, mistä taustoista tulevia artisteja on sainattu. Myös kuunnelluimpien biisien listaa katsomalla voi todeta, että suomalainen popmusiikki on moninaisempaa kuin vaikka kymmenen vuotta sitten. Uskon, että esimerkiksi maahanmuuttajataustaisten tai sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöön kuuluvien artistien määrä jatkaa kasvuaan.
Juuso Määttänen, musiikkitoimittaja

Pietu Sepponen: ”Uskon, toivon ja näenkin, että musiikkiala aidosti monimuotoistuu koko ajan, etenkin mitä useamman portinvartijan silmät ja korvat aukenevat asian tärkeyden edessä. Toivon myös, että musiikki- ja tapahtuma-alan työntekijäkentässä nähtäisiin tulevaisuudessa nykyistä vahvemmin maahanmuuttajataustaisia tekijöitä.”

Teoston kyselyn mukaan noin kolmannes musiikintekijöistä käyttää jo tekoälyä apunaan. Miten suuri vaikutus AI:llä tulee olemaan kotimaiseen popmusiikkiin?

Jonas Olsson: ”Todella suuri, mutta kukaan ei vielä tiedä, mikä se tarkalleen on. Veikkaan, että esiin nousee joku yksittäinen applikaatio: joko musiikkituotannossa, tai sitten joku dj-/tiktok-/mashup-/deepfake-henkinen juttu.”

Juuso Määttänen: ”Monilla aloilla on vielä suuria vaikeuksia ymmärtää tekoälyn merkitystä ja sitä, miten iso vaikutus sillä voi tulevaisuudessa olla. On varmaa, että AI:n hyödyntäminen musiikin tekemisessä arkipäiväistyy luultavasti jo hyvin lähiaikoina. Odotan mielenkiinnolla, minkälaisia keinoja tekoälyn hyödyntämiseen alalla kehitellään – ja samalla toivon, ettei se tarkoita musiikin yksipuolistumista ja lahjakkaiden nimien katoamista alalta.”

Pietu Sepponen: ”Ainahan alati kehittyvä teknologia näkyy hetkessä ihan kaikessa – myös popmusiikissa. Asian voi onneksi nähdä niinkin, että tekoälyn kanssa pitää osata pelata myös älykkäästi, ja onnistuneen artistiuran salaisuus piilee lopulta aina aidon ihmisen korvien välissä. En siis osaa olla kovin huolissani tekoälyn lisääntymisestä popmusiikissa.”


* Mikä kesä? Säv. & san. Jaakko Teittinen, Alex Keskitalo, Ville Sjöblom, Markus Linden. Esittäjä: Valvomo.
** Huone (feat. ellis). Säv. Samuli Sulku, Luka Lemström, Kristian Seppälä, san. Jaakko Ingraeus, Ella-Noora Kouhia. Kust. HMC Publishing, Homma Etenee Music. Esittäjä: Jaakko Kulta, Ellis.

Jaa somessa
Lue lisää