Siirry sisältöön
Joulukuu
”Suomessa aletaan uskoa, että menestyä voi myös kansainvälisesti”
18.12.2019
Saara Konttinen uskoo, että suomalaisten biisintekijöiden isoja kansainvälisiä onnistumisia tullaan näkemään vielä monta.
Venäjän musiikkimarkkinoilta löytyy tilaa ja erilaisia yleisöjä
16.12.2019
Millaista on rakentaa musiikkiuraa Venäjän markkinoilla? Entä mitä keikkakiertueista tai markkinoinnista tulee tietää? Greg Goldenzwaig ja Ekaterina…
Musiikki luo tunnelmaa Siilin tapahtumiin
04.12.2019
Livebändit tai muu musiikki tuo rentoa tunnelmaa yrityksen juhliin. Toimitilojen auloissa ja taukotiloissa taustamusiikki rakentaa brändiä.
Jakamatonta rahaa eli miksi kannattaa tehdä teosilmoitus?
02.12.2019
Teostolle kertyy vuosittain tietoa tunnistamattomista teoksista, joille on kohdentunut korvauksia eli euroja.
Marraskuu
Esitysilmoitus tuo musiikintekijälle palkkiot Yhdysvalloista
18.11.2019
Yhdysvalloista kertyy merkittäviä määriä musiikin tekijänoikeustuloja Suomeen. Markkinan laajuutta kuvaa, että viime vuonna kaupallisia radiokanavia oli…
Lokakuu
”Töitä on tehtävä, olipa kuinka lahjakas tahansa”
28.10.2019
Kaija Kärkinen kuvailee työtä Teoston hallituksessa vaativaksi ja merkitykselliseksi. Sanoittajana, laulajana ja näyttelijänä hän on yhdistänyt…
Musiikkimuseo Famessa kävijä tempautuu keikkalavalle
17.10.2019
Famen sisältöjohtajan Jere Jäppisellä on ollut kiireinen viikko ennen museon avajaisia. Hän saapuu haastatteluun sinistä Ikean kassia kantaen, istahtaa…
Musiikin tekijänoikeustulot ulkomailta kasvussa
16.10.2019
Music Finlandin tilastojen mukaan musiikkiviennin markkina-arvo oli vuonna 2018 yhteensä 78,5 miljoonaa euroa, ja se kasvoi edellisvuodesta kolmanneksella.…
Teoston jäsenjärjestöt: verkostoitumista ja edunvalvontaa
03.10.2019
Teosto huolehtii laajasti tekijänoikeuksien lisensoinnista ja tilityksistä. Lisäksi edunvalvonnallisena tavoitteena on parantaa musiikintekijöiden ja…
Syyskuu
UMK on biisinkirjoittajalle mahdollisuus kehittyä ja menestyä
10.09.2019
Mikä sai Ylen palaamaan kutsukilpailusta takaisin avoimeen kilpailuun? – Uskomme, että avoimella kilpailulla voimme esitellä monipuolisesti…
We Jazz on skenen suunnannäyttäjä
03.09.2019
We Jazz on kulttuuriyritys, jonka toimenkuvaan kuuluu kaikenlaista jazzkulttuurin edistämistyötä. Se pyörittää muun muassa omaa levymerkkiään ja…
Elokuu
Todellisuutta sanojen tuolla puolen
14.08.2019
”Improvisaatio ja meditaatio kiehtovat minua. On ihana keksiä musiikkia, mutta on tylsää kirjoittaa nuotteja. Improvisaatiossa ’se’ on heti siinä,…
Sofan tavoitteena vapaus
06.08.2019
Rap elää uuden aikakauden kynnyksellä. Yksi sen tulevaisuuden airuista on SOFA, joka sanoutuu irti hiphopin machokulttuurista. SOFA henkilöityy…
Kesäkuu
Työn alla hittisinfonia – haastattelussa Kassu Halonen
11.06.2019
Kassu Halonen on säveltänyt elämänsä aikana yli 2 000 kappaletta. Matkan varrella hän on työskennellyt monien persoonien kanssa Toivo Kärjestä…
Suomen kuorokulttuuri on elävää
03.06.2019
Vuonna 1922 perustettu Sulasol eli Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto r.y. on yksi maamme suurimpia harrastajamusiikkijärjestöjä, johon kuuluu lähes 350…
Toukokuu
Jesse Markin rakentaa tarinallisia lauluja
20.05.2019
Rap-yhtyeestä soolouralle siirtynyt Jesse Markin on ehtinyt kerätä Vuoden tulokkaan -tittelin sekä liveyleisöä kiehtovalle musiikilleen. ”Nyt minulla…
Teoston asiakaspalvelu, kuinka voin auttaa?
07.05.2019
Oikeudenomistajien asiakaspalvelu saa päivittäin yhteydenottoja musiikintekijöiltä ja -kustantajilta sekä uusiksi asiakkaiksi pyrkiviltä musiikin…
Huhtikuu
Kapsäkki täynnä raikasta musiikkiteatteria
03.04.2019
Viime vuonna Kapsäkillä oli 269 esitystä, joista suurin osa teatterin tiloissa Helsingin Vallilassa. ”Jokainen esitys tarvitsee monen alan ammattilaisia:…
Maaliskuu
Teoston toimitusjohtaja Risto Salminen: luotamme vahvuuksiimme muutoksessa
18.03.2019
Musiikki- ja sisältöalalla on totuttu muutoksiin viimeisten 10 vuoden aikana. Teknologian ja kuluttajakäyttäytymisen muutokset ovat mullistaneet musiikin…
Alex Freemanin kuoroteos Teosto-palkintoehdokkaana – ”En halunnut teoksessa mässäillä sodan kauhuilla”
13.03.2019
Säveltäjä Alex Freemanin kuoroteos Under the Arching Heavens: A Requiem Aleksis Kiven, Viljo Kajavan, Edith Södergranin, Siegfried Sassoonin ja Walt…
Helmikuu
Teosto-palkintoehdokas: Sebastian Hillin sävellys Snap Music taiteilee kaaoksen veitsenterällä
27.02.2019
Sebastian Hillin sävellys Snap Music on yksi tämän vuoden Teosto-palkintoehdokkaista. Muusikko, musiikkitoimittaja Arttu Tolosen johdolla toiminut esiraati…
Timo Kiiskinen muovaa ristiriidoista harmoniaa
11.02.2019
Voiko vastakohdista ja ristiriidoista syntyä täydellistä, sopivaa harmoniaa? Tämä tulee mieleen, kun kuuntelee Timo Kiiskisen, 55, luonnehdintoja…
Annathan meille palautetta!

Kehitämme verkkosivujamme ja otamme mielellämme vastaan palautetta. Vastaaminen onnistuu nopeasti!