Siirry sisältöön
Marraskuu
Säveltäjä Alex Freeman tuo uutta särmää suomalaisiin aiheisiin
12.11.2018
Yhdysvaltalainen säveltäjä Alex Freeman käsittelee musiikissaan suomalaisia teemoja. Hän on säveltänyt muun muassa requiemin Suomen sisällissodan…
Teoston teräsmiehet tien päällä
05.11.2018
Tuhat hotelliyötä, miljoona ajokilometriä. Näin kiteyttää aluevastaava Kai ”Kaitsu” Rosti matkasaldonsa 13 vuoden työrupeamasta Teostolla. Nyt on…
Lokakuu
Teleoperaattorin uudet vaatteet – mitä muutos tarkoittaa musiikintekijän kannalta?
15.10.2018
Monilla aloilla liiketoimintaa muotoillaan uusiksi ja kehitetään uusia palveluita. Teleoperaattoritkaan eivät ole enää pelkkiä tietoliikenteen…
Verkkomediat tukevat kansainvälistä uraa 2000-luvulla
09.10.2018
Kymmenen vuotta sitten elektronista popmusiikkia tekevä helsinkiläinen yhtye Le Corps Mince de Françoise nousi indie-hitiksi ennen muuta Saksassa, Ranskassa…
Pop-musiikki on teollista muotoilua
03.10.2018
Teosto 90 -tunnustuspalkinnon saaneet Mariska ja Risto Asikainen tekevät hittibiisejä siihen tahtiin, ettei inspiraatiota ehdi jäädä odottamaan.
Elokuu
Tapahtumajärjestäjä Tommi Mäki haluaa aktivoida yleisöä
13.08.2018
Tommi Mäki on tyytyväinen mies. Haastatteluhetkellä takana on Solar Sound Festival, joka keräsi kahtena päivänä oheistapahtumineen yli 23 000…
Kesäkuu
”Haapavesi Folk on koko yhteisön ponnistus”
20.06.2018
Valmistelut ja virittäytyminen viikonlopun tapahtumaan käynnistyvät jo alkuviikosta. Festivaalialueen rakennustyöhön ja festivaalin pyörittämiseen…
Crusell on matalan kynnyksen puhallinmusiikkitapahtuma
18.06.2018
”Pyrimme siihen, että ihmisten on helppo tulla tänne. Tietenkin kirkot luovat esiintymispaikkoina konserteille jo lähtökohtaisesti arvokkaat…
PastoriPike – tyylitajuinen talenttiäijä
11.06.2018
Itsevarmuus ja uho kuuluvat hiphopiin, mutta toiset hallitsevat lajin paremmin kuin toiset. Yhdysvalloissa Kanye West pitää itseään Yeezuksena ja on…
Minna Leinonen purkaa säveltämisen mystiikkaa
04.06.2018
”Jokainen voi olla musiikillisesti luova, vaikka hänellä ei olisikaan teoreettista tietoa musiikista. On hienoa, että säveltämisen neromyytti ja…
Toukokuu
Jussi Chydenius ja Saara Konttinen aloittivat Teoston hallituksessa
14.05.2018
”Edessä on varmasti haastava hallitusvuosi monine uusine asioineen. Samalla odotan kuitenkin innolla sitä, että tekijänoikeusasioihin ja muuhun pääsee…
Suomalaisten musiikkimuistot: Elämän käännekohtia ja voimabiisejä
07.05.2018
Keräsimme 90-vuotisjuhlavuotemme kunniaksi Se biisi kosketti -kampanjassa tarinoita ja muistoja hetkistä, joissa kotimainen musiikki on ollut läsnä.…
Huhtikuu
Tampere Biennale haastaa kokemaan uudenlaisia ääniä
09.04.2018
Tampereen Musiikkijuhlien toiminnanjohtaja Minnakaisa Kuivalainen ja Tampere Biennalen taiteellinen johtaja, säveltäjä Sami Klemola odottavat innolla…
Lotta Wennäkoski: Uniin asti -sävellyksen johtotähtenä suomalainen rakkaus
03.04.2018
Lotta Wennäkosken sävellys Uniin asti on yksi tämän vuoden Teosto-palkintoehdokkaista. Uniin asti on Ylen ja Polyteknikkojen kuoron tilausteos, joka…
Maaliskuu
Meriheini Luoto: Metsänpeitto on tulkittavissa myös vertauskuvallisesti
19.03.2018
”Metsänpeitto on tila, johon saattaa päätyä metsässä kulkiessaan. Tutussa metsässä saattaa huomata yhtäkkiä eksyneensä”, Luoto…
Astrid Swan: Halusin kirjoittaa elämästä ja kuolemisesta
12.03.2018
Astrid Swanin albumi From The Bed And Beyond on yksi tämän vuoden Teosto-palkintoehdokkaista. Swanin albumi on hyvin henkilökohtainen ja…
Historiakronikka kertoo Teoston värikkäistä vuosikymmenistä
06.03.2018
Tälle aikajanalle on nostettu asioita Teoston 90-vuotisen taipaleen ajalta: Tapahtumia, joista on seurannut toisia tapahtumia ja ihmisiä, jotka niihin ovat…
Helmikuu
Se biisi kosketti keräsi unohtumattomia musiikkimuistoja
27.02.2018
Teoston 90-vuotisjuhlavuoden kunniaksi keräsimme jo toista kertaa kotimaiseen musiikkiin liittyviä muistoja ja tarinoita, jotka julkaistiin Se biisi…
Elias Kaskinen suunnittelee uraansa, mutta antaa yllätysten viedä
13.02.2018
”Minulla oli viime syksynä 60 kuvauspäivää kolmeen eri TV-ohjelmaan. Kuljin treeneistä kuvauksiin, enkä muuta tehnyt. Tähdet tähdet -kilpailun voitto…
Teosto aloitti 90-vuotisjuhlavuoden Iskelmä Gaalassa
09.02.2018
Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto r.y.:n perustamisesta tulee 7.3.2018 kuluneeksi 90 vuotta. Aloitimme teemavuoden juhlistamisen Iskelmä Gaalassa…
Tammikuu
Kube nykyräpin aallonharjalla
31.01.2018
Kuben eli Jussi Hauta-ahon kappaleet ovat yhä useamman huulilla. Pitkään rapin piireissä tunnettu tekijä on siirtymässä yhä suuremman yleisön…
The Voice of Finlandissa on tilaa tunteille
25.01.2018
Tuotantoyhtiö Banijay Finlandissa työskentelevä Saija Simoni tuntee The Voice of Finlandin ohjelmaprosessin. Hän kertoo laulajien, tähtivalmentajien ja…
Lauluja olemassaolon merkityksestä
08.01.2018
Anni Elif Egecioglu (s.1986) on suomalainen laulaja, sellisti ja säveltäjä. Albumilla Edith hän tulkitsee Edith Södergranin ja Karin Boyen runoja.
Annathan meille palautetta!

Kehitämme verkkosivujamme ja otamme mielellämme vastaan palautetta. Vastaaminen onnistuu nopeasti!