Säveltäjä Alex Freeman tuo uutta särmää suomalaisiin aiheisiin
Yhdysvaltalainen säveltäjä Alex Freeman käsittelee musiikissaan suomalaisia teemoja. Hän on säveltänyt muun muassa requiemin Suomen sisällissodan uhrien muistolle sekä kuorolauluja Aaro Hellaakosken runoihin. ”Tunnistin runoissa kaamoksen ja muita kuvia omasta elämästäni Suomessa.”
Alexander eli lyhyemmin Alex Freeman muutti Suomeen ensimmäisen kerran vuonna 2001 opiskellakseen sävellystä ja tutkiakseen Sibeliusta ja tämän tuotantoa Sibelius-Akatemiassa. Hän oli päättänyt tehdä tohtorintutkintonsa Jean Sibeliuksesta opiskellessaan säveltämistä New Yorkissa Juilliardissa, jota pidetään yhtenä maailman parhaista musiikin oppilaitoksista. Freeman oli jo kauan halunnut ulkomaille tutkijavaihtoon, ja sai hakemansa Fulbright-stipendin Suomeen.
”Tutustuin Sibeliukseen jo teini-ikäisenä. Lauloin 2. sinfoniaa mielessäni koulussa, enkä oikein kuunnellut opettajia.”
”Nuorena hämmästelin, miten suomalaiset säveltäjät kuulostivat keskenään niin erilaisilta, vaikka he opiskelivat kaikki Sibelius-Akatemiassa. Ostin joskus opiskeluaikanani muutaman levyllisen uutta suomalaista klassista musiikkia, ja täällä asuessani olen tavannut lähes jokaisen levyillä esiintyneen solistin”, Freeman naurahtaa.
Pasuunasta säveltämiseen
Freeman on kotoisin Pohjois-Carolinan pääkaupungista Raleigh’sta.
”Kaupungissa ja sen lähistöllä oli kolme yliopistoa ja teknisen alan työpaikkoja, ja alue kasvoi koko lapsuuteni ajan nopeasti. Meillä oli hyvä sinfoniaorkesteri ja muita kiinnostavia orkestereita sekä kuoroja, joiden konserteissa kävin. Olen laulanut pienestä pitäen kirkkokuorossa, ja soitin ensin pianoa, mutta vaihdon veljeni perässä pasuunaan. Isoveljeni Jeff oli varsinainen ihmelapsi pasuunan soitossa, ja hänen vaikutuksensa minuun on ollut valtava. Molemmat vanhempani harrastivat myös aktiivisesti musiikkia, erityisesti kuoromusiikkia”, Freeman kertoo.
Veljesten pasuunan opettaja Bruce Reinoso on myös säveltäjä, ja hänen ohjauksessaan Freeman alkoi säveltää jo 13-vuotiaana.
”Bruce on edelleen hyvä ystäväni, ja hän oli teini-ikäisenä minulle todella tärkeä ihminen ja opettaja, joka auttoi minua vanhempieni kanssa kokoamaan itseni lukiota varten, löytämään säveltämisen ilmaisukeinokseni ja jatkamaan musiikinopintojani.”
Jokainen opettaja jättänyt jäljen
Freeman lähti opiskelemaan Eastman School of Musiciin, missä hänen opettajiinsa lukeutuivat Samuel Adler, Warren Benson, Joseph Schwantner ja David Liptak. Säveltämisen opetus amerikkalaisissa musiikkikouluissa erosi suomalaisista ainakin siinä, että opettaja vaihtui vuosittain.
”Eastmanissa opiskelimme säveltämistä eri opettajan johdolla joka vuosi. Jokaisella opettajallani oli aivan erilainen opetustyyli ja erilaiset esteettiset mieltymykset, mutta he olivat kaikki vaativia omalla tavallaan. Minusta opettajan vaihtuminen oli hyvä asia – jokainen heistä jätti merkittävän jäljen omaan sävellystyöhöni ja uraani”, Freeman pohtii.
”Eastmanin jälkeen tein maisterintutkinnon Bostonin yliopistossa, missä minua opettivat esimerkiksi Lukas Foss ja Charles Fussell. Vuonna 1998 aloitin väitöskirjaopinnot Juilliardissa Christopher Rousen johdolla ja sieltä päädyin Sibelius-Akatemiaan. Siellä olin ennen muuta Eero Hämeenniemen, mutta myös Jouni Kaipaisen ja Magnus Lindbergin oppilas. Hämeenniemi oli erinomainen opettaja, ja hän on edelleen mentorini.”
Suomalaisuus Freemanin teoksissa
Freeman muutti seitsemäksi vuodeksi takaisin Yhdysvaltoihin opettamaan, mutta päätti palata vaimonsa Aino Launiksen kanssa Suomeen perustamaan perheen. Pariskunnalla on nykyisin kaksi poikaa.
”Vaimoni on suomalainen ja poikani ovat puoliksi suomalaisia. Itse hain juuri Suomen kansalaisuutta. Koen kuitenkin, että juuri ulkomaalaisuuteni antaa minulle suomalaiseen kulttuuriperintöön näkökulman, jota suomalaisilla säveltäjillä ei ole.”
Freeman kuvailee musiikkiaan vakavaksi, selkeäksi, melodiseksi ja toivottavasti myös mieleen jääväksi.
”Sibelius näkyy tyylissäni ehkä luontoteemoissa ja siinä, miten teokset rakentuvat mosaiikkimaisesti. Aika ikään kuin seisoo erityisesti Sibeliuksen viidennessä sinfoniassa paikallaan, mutta kuitenkin teos on jatkuvassa liikkeessä”, Freeman kuvailee.
Hän sävelsi kamarimusiikkiteoksen Magnolia kantelevirtuoosi Eva Alkulalle.
”Magnolia on hyvä esimerkki kulttuurien kytkeytymisestä, sillä muistot magnoliapuiden kukkimisesta lapsuuteni kotitalon pihalla yhdistyvät siinä perisuomalaiseen instrumenttiin. Magnolia oli ensimmäinen sävellykseni Suomessa. Siinä yhdistyy liike ja paikalla pysyvyys, kuten kukan avautumisessa. Lähestyin kannelta tavalla, joka ei toistanut suomalaista, kalevalaista perinnettä.”
Hämäläis-Osakunnan Laulajat johtajanaan Esko Kallio tilasi Freemanilta vuonna 2004 kuorolauluja Aaro Hellaakosken runoihin. Tuolloin Freeman ymmärsi vain vähän suomea, mutta jokin runojen tunnelmassa kosketti häntä.
”Tunnistin runoissa kaamoksen ja muita kuvia omasta elämästäni Suomessa. On kiinnostavaa lähteä liikkeelle jonkun toisen taiteesta ja jatkaa ajatusta eteenpäin. Päivitin Hellaakoski-suhdettani viime vuonna teoksella Sateen jälkeen, jonka sävelsin Esko Kallion johtaman Candomino-kuoron 50-vuotisjuhliin. Hänen runonsa puhuttelevat minua edelleen. Olen tehnyt paljon kuorosävellyksiä, ja ne ovat usein tekstilähtöisiä.”
Viime toukokuussa kantaesityksensä sai Freemanin kuoroteos Suomen kansalaissodan uhrien muistolle, Under the Arching Heavens – A Requiem. Se oli tilausteos Helsingin kamarikuorolle, jota johti Nils Schweckendieck.
Rinnastin mielessäni monenlaisia sisällissotia, myös oman aikamme tragedioita. Mukana on siis sodan universaali taso, mutta myös suomalaisten sukujen kokemukset.Alex Freeman
”Kuoroteoksen sanoituksissa yhdistelin useita kieliä: suomea, latinaa ja englantia. Mukana on pätkiä Walt Whitmanin runoista, jotka käsittelevät Yhdysvaltain sisällissotaa, mutta myös Viljo Kajavan, Edith Södergranin ja Aleksis Kiven runoja. Rinnastin mielessäni monenlaisia sisällissotia, myös oman aikamme tragedioita. Mukana on siis sodan universaali taso, mutta myös suomalaisten sukujen kokemukset, joita vasta nyt käsitellään avoimemmin. Mukana on kolme requiemiin nähdäkseni kuuluvaa vaihetta: suru, varoitus ja lohtu”, Freeman toteaa.
Konsertteja ja festivaaleja yllin kyllin
Freeman kokee olevansa osa säveltäjien ja muusikoiden muodostamaa yhteisöä Suomessa.
”Kaikki musiikintekijät tuntevat toisensa. Lähes jokainen keskustelumme sisältää myös kuuntelusuosituksen. Esimerkiksi viime viikolla joku mainitsi erään Kalevi Ahon sinfonian, jota en ollut kuullut, joten tällä viikolla olen kuunnellut hänen musiikkiaan.”
Freeman seuraa aktiivisesti suomalaista musiikkielämää ja käy kuuntelemassa konsertteja niin paljon kuin vain ehtii.
”Viime vuosina mieleen jääviä kokemuksia ovat olleet esimerkiksi Musica Nova 2017, joka aivan pursusi upeita esityksiä, ja Kuhmon kamarimusiikkifestivaalit 2013, missä kuuntelin 25 mahtavaa konserttia viidessä päivässä. Viime toukokuussa sain olla mukana laulamassa Mahlerin toista sinfoniaa Susanna Mälkin johdolla. On aivan mahtavaa, että Suomen Säveltäjät -järjestön kautta säveltäjät saavat moniin uuden musiikin konsertteihin alennusta tai ilmaisia konserttilippuja. Konsertit ovat kuin ruokaa säveltäjille, ja tulisi aika kalliisi ostaa kaikki liput itse.”
Freeman on tyytyväinen asemaansa suomalaisessa musiikkikentässä.
”Olen ollut onnekas ja saanut tehdä tätä työtä apurahojen turvin. Ei ole helppoa ansaita elantoaan säveltäjänä. Voin suositella tätä ammattia vain sellaisille ihmisille, joiden todella tarvitsee säveltää, joilla on siihen sisäinen pakko,” Freeman pohtii.
”Ajattelen aina seuraavaa teosta ja miten voin kasvaa säveltäjänä sen myötä. Osallistuin juuri Juhani Nuorvalan mestarikurssille Oulussa ja sen jälkeen mielessäni on pyörinyt mikrotonaalinen musiikki ja sen tuomat mahdollisuudet työhöni.”