Siirry sisältöön
Joulukuu
Tekijänoikeuslain uudistamisen vuoristorata
20.12.2022
Tekijänoikeuslain uudistus on ollut näytelmä, josta ei ole puuttunut käänteitä eikä suuria tunteita. Vaikka esityksessä toivottavasti esirippu viimein…
Hallitusohjelmatavoite 4: Tekijänoikeuksia on puolustettava myös digitalisoituvassa maailmassa
12.12.2022
Kulttuurin ja yhteiskunnan muutokset kulkevat käsi kädessä. Samalla kun kulttuurista nousevat uudet suuntaukset vaikuttavat yhteiskunnan kehitykseen,…
Teoston lausunto tekijänoikeuslaista tehdyn esityksen täydentämisestä
08.12.2022

SIVISTYSVALIOKUNNALLE 

Hallitusohjelmatavoite 3: Luovien alojen rakenteita on muokattava, jotta musiikkiala saadaan kasvuun
05.12.2022
Luova ala ja erityisesti musiikkiala kärsivät koronapandemiasta ennennäkemättömällä tavalla. Kun yhteiskunta siirtyy pandemian jälkeiseen aikaan, on…
Marraskuu
Teoston lausunto tekijänoikeuskorvausten huomiotta jättämisessä työttömyysetuuden sovittelussa
25.11.2022

Sosiaali- ja terveysministeriölle (lausuntopalvelu.fi)

Hallitusohjelmatavoite 1: On korkea aika nostaa kulttuurin rahoitus yhteen prosenttiin 
14.11.2022
Taide ja kulttuuri ovat tärkeä osa ihmisten elämää ja yhteisöllisyyttä, puhumattakaan niiden hyvinvointia ja kansantaloutta edistävistä vaikutuksista.…
Lokakuu
Päättäjät antoivat vaalilupauksensa musiikkialalle Teoston vaalilupauspaneelissa
06.10.2022
Viiden puolueen edustajat kokoontuivat musiikkialan Music x Media -ammattilaistapahtumaan kisailemaan tulevan vaalikauden lupauksistaan korona-ajasta yhä…
Hallitusohjelmatavoitteet
Kasvua luovalle alalle Tavoitteemme hallituskaudelle…
Elokuu
Päättäjät keskustelivat musiikkialan tulevaisuudesta Flow Festivalilla
15.08.2022
Suomen eturivin poliitikot kokoontuivat perjantaina 12. elokuuta yhdelle Suomen kansainvälisimmistä festivaaleista paneelikeskusteluun. Musiikkialan…
Flow Talks Music -paneelikeskustelu Suvilahdessa pe 12.8.
03.08.2022
Flow Talks Music järjestetään Suvilahden festivaalialueen Viinilinnassa päälava-alueen läheisyydessä perjantaina 12.8. klo 16 alkaen.…
Kesäkuu
Pyöröovia ja mitä näitä nyt on – tekijänoikeuslain uudistus herättää tunteita
06.06.2022
Kun kevät alkaa olla paketissa, käännän hetkeksi katseen menneen kauden edunvalvontatyöhön. Voimavaramme keskitettiin pitkälti tekijänoikeuslain…
Toukokuu
Teosto kuultavana valiokunnissa tekijänoikeuslain muutoksiin liittyen
20.05.2022
Eurooppalaisen tekijänoikeusdirektiivin toimeenpaneva tekijänoikeuslain muutos eteni eduskunnan käsittelyyn 13.4.2022. Käsittelyn aikana lakiin pyydetään…
Maaliskuu
Oikeasuuntaista kehitystä tekijänoikeusdirektiivin voimaansaattamisessa
24.03.2022
Masentavien maailmanpoliittisten tapahtumien lomassa on kotimaisten oikeudenhaltijoiden näkökulmasta joitain varovaisen positiivisiakin uutisia kerrottavana,…
Helmikuu
Musiikintekijöiden työttömyys- ja sosiaaliturvassa viimein liikahduksia eteenpäin
16.02.2022
Tekijänoikeuskorvaukset leikkaavat työttömyysturvaa. Tämän asian korjaaminen vaati luovan alan edunvalvonnassa useiden vuosien työn.
Tammikuu
Miltä näyttää musiikkialan vuosi 2022?
05.01.2022
Musiikkialan vuosi 2021 oli täynnä selviytymistaistelua – jopa epätoivoa. Vuoteen 2022 lähdetään jälleen uuden epävarmuuden varassa. Onko menneestä…
Annathan meille palautetta!

Kehitämme verkkosivujamme ja otamme mielellämme vastaan palautetta. Vastaaminen onnistuu nopeasti!