Siirry sisältöön

Av-alueen itsehallinnointia uudistettu

09.11.2015

Olemme uudistaneet musiikin synkronoinnin itsehallinnointia av-tuotannoissa. Uudistuksen myötä musiikin tekijät ja kustantajat voivat itse sopia aiempaa laajemmin musiikkinsa liittämisestä audiovisuaalisiin tuotantoihin (ns. synkronointi). Samalla tuotantomusiikin itsehallinnointi on laajennettu koskemaan tilausmusiikkia.

Itsehallinnointi koskee synkronointia. NCB laskuttaa kuitenkin kopiokorvaukset myös niissä tapauksissa, kun synkronointi on itsehallinnoinnissa. Uudistuksella ei ole vaikutusta esityskorvauksiin, vaan Teosto laskuttaa ja tilittää esityskorvaukset av-tuotannoista jatkossakin.

Av-tuotantojen musiikin itsehallinnointi tuotantokohtaista

Uusi itsehallinnointimalli perustuu tuotantokohtaisuuteen. Käytännössä tekijän mahdollisuus hallinnoida itse musiikin tallennusoikeuksia määrittyy sen mukaan, millaisessa tuotannossa musiikkia käytetään.

Lue lisää musiikin käytöstä av-tuotannoissa

Tilausmusiikki mukaan tuotantomusiikin itsehallinnointiin

Av-alueen itsehallinnoinnin laajentamisen yhteydessä on huomioitu runsaasti tuotantomusiikkia tekevien musiikintekijöiden toive ja laajennettu tuotantomusiikin itsehallinnointi koskemaan tilausmusiikkia.

Tuotantomusiikin itsehallinnointia ei ole muilta osin muutettu, eli tuotantomusiikin itsehallinnointi on jatkossakin teoskohtaista ja siitä täytyy aina ilmoittaa Teostolle erillisellä lomakkeella. Löydät lomakkeen verkkopalvelusta.

Lisätietoa musiikin itsehallinnoinnista

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä