Siirry sisältöön
Tukea asiakkaillemme koronatilanteessa

Musiikkiala kärsii vakavasti koronaviruksen ja sen aiheuttamien kokoontumisrajoitusten seurauksista. Haluamme tukea asiakkaitamme ja koko musiikkialaa vaikeassa tilanteessa. Jaamme tällä sivulla tietoa musiikkia käyttäville sekä musiikkia tekeville asiakkaillemme.

19.8.2020

Tavoitat meidät puhelimitse, verkkopalvelussa, sähköpostilla ja nettisivujemme chatissa. Puhelinpalvelumme on toistaiseksi avoinna ma-to klo 10-14, perjantaisin keskitymme yhteydenottolomakkeella lähetettyjen viestien käsittelyyn. Asiakas- ja muut tilaisuudet järjestämme striimattuina webinaareina. Toimitilojemme aulaan (Musiikin Satama, Keilasatama 2 A, Espoo) voi tarvittaessa jättää postia ja muita lähetyksiä. Ks. Teoston yhteystiedot

Tietoa musiikintekijöille, säveltäjille ja kustantajille

Maksamme tekijänoikeuskorvauksia asiakkaanamme oleville musiikin tekijöille ja kustantajille neljä kertaa vuodessa. Olemme maksaneet:

  • joulukuussa 2021: 12,2 miljoonaa euroa
  • syyskuussa 2021: 13,6 miljoonaa euroa
  • kesäkuussa 2021: 21,3 miljoonaa euroa
  • maaliskuussa 2021: 9,8 miljoonaa euroa
  • joulukuussa 2020: 11,8 miljoonaa
  • syyskuussa 2020: 8,5 miljoonaa euroa
  • kesäkuussa 2020: 23,6 miljoonaa euroa

Tilitysten maksupäivät ja tilityskalenterin näet täällä. 

Olemme nopeuttaneet ja helpottaneet tilitysennakoiden hakua. Asiakkaanamme olevat säveltäjät, sanoittajat, sovittajat ja kustantajat voivat hakea itselleen ennakkoa tekijänoikeuskorvausten tilityksestä. Ennakkomaksua haetaan sivuiltamme löytyvillä lomakkeilla. Päätös ennakon maksamisesta ja sen suuruudesta tehdään aina tapauskohtaisesti.
Lue lisää tilitysennakoista täältä.

Taiteen edistämiskeskus Taikessa on jaettu apurahoja kulttuurialalla työskenteleville koko korona-ajan. Tukirahoja ohjataan taikeen valtion lisäbudjeteissa. Tuki on tarkoitettu  kulttuurialan ammattilaisille, jotka kärsivät toimeentulomahdollisuuksien puutteesta koronapandemian vuoksi. Tukea voi hakea joko yksityishenkilönä tai toiminimenä. Apuraha on tarkoitettu  työskentelyedellytysten ja ammatinharjoittamisen turvaamiseen ja kriteereissä huomioidaan koronan aiheuttamat menetykset.

  • Taiken neljännen koronatukikierroksen  hakuaika päättyi  15.4.2021. Hakemuksia tuli kaikkiaan noin 9000 ja myönteisiä päätöksiä tehtiin noin 6000. Tukia jaettiin noin 25 miljoonaa euroa. Lue lisää
  • Taiken viidennen koronatuen haku päättyi 30.6. Hakemuksia tuli kaikkiaan 6600 ja myönteisen päätöksen sai noin 5761 hakijaa. Tukia jaettiin noin 37 miljoonaa euroa. Lue lisää

Lisätietoa Taiken sivuilta

Teoston koronatuki on tarkoitettu asiakkaanamme oleville säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikkikustantajille. Tukea on jaettu kaikkiaan kolmella eri tukikierroksella ja neljäs tukikierros avataan vuoden 2022 alkupuolella.

Musiikintekijöiden rahasto edistää ja tukee suomalaisten ja Suomessa asuvien musiikintekijöiden toimintaa ja työtä jakamalla stipendejä.  Rahaston vuoden ensimmäinen haku on aina helmikuussa ja toinen haku elokuussa. Haku tapahtuu Klaavi-järjestelmässä.

Suomen Säveltäjäin Sibelius-rahasto jakaa apurahoja ja avustuksia luovan kotimaisen säveltaiteen edistämiseksi. Hakuaika on 1.–30.10.2021 ja haku tapahtuu
Klaavi-järjestelmässä.

Musiikin edistämissäätiö (MES) edistää kotimaisen musiikin monimuotoisuutta tukemalla sen tekijöitä, tuottajia, kustantajia ja julkaisijoita. MESin ovat perustaneet Gramex ja Teosto. MES:in tukia ovat mm.

  • Elävän musiikin tuki – Musiikki Suomi LIVE-tuki (uusi tuki, hakuaika päättyy  31.1.2021)
  • Kuoromatkatuki (hakuaika päättyy 31.1.2021)
  • Audiovisuaalisen musiikkituotannon tuki (hakuaika päättyy 15.1.2022)
  • Äänitetuotantotuki (hakuaika päättyy 15.1.2022)
  • Markkinointi- ja vientituki (hakuaika päättyy 15.1. 15.5. sekä 15.9.2022)
  • Elävän musiikin tuki – MES-tuki ja VAKA-tuki (hakuajat päättyvät 31.12.2021, 30.4.2024, 31.8.2022 )
  • Koulutustuki (hakuajat päättyvät 31.1.2022 ja 31.8.2022)
  • Työskentelytuki (hakuajat päättyvät 31.12.2021, 30.4.2022 ja 31.8.2022)

Katso ajankohtaiset haettavat tuet

Teoston rahoittama Music Finland kanavoi kansainvälistymisen tukia suoraan musiikkialan toimijoille erilaisten avustusten muodossa.

Katso avoinna olevat tukihaut Music Finlandin sivuilta.

Elmu-säätiön apurahan hakukausi oli 17.-31.5.2021. Apurahat ovat musiikkialan tekijöille, esittäjille ja muille alan toimijoille. Apurahoja voivat hakea yksityishenkilöt, yritykset tai työryhmät. Lue lisää Elmu-säätiön sivulta

Muusikkojen liitto on jakoi korona-apurahoja vuoden 2020 aikana kahteen otteeseen. Muusikkojen liiton Korona-apuraha 3:n haku on auki 15.2. asti. Liiton jäsenistölle tarkoitettua apurahaa on mahdollista saada 1000 € tai 500 €, ja se on haettavissa Muusikkojen liitto -applikaatiossa.  Lue lisää Muusikkojen liiton sivuilta.

Kesäkuussa 2021 olimme mukana kulttuuri- ja tapahtuma-alan yhteisessä julkilausumassa. ”Mitta on täysi” -kampanjassa vaadittiin tapahtumien avaamista, koronatukien maksamista, freelancerien aseman parantamista sekä kulttuuriin investoimista. Lue lisää

Toukokuussa 2021 Teosto oli mukana koko kulttuuri- ja tapahtuma-alan yhteisessä vaikuttamiskampanjassa, jossa vaadittiin tapaahtumien avaamista samaan tahtiin muun yhteiskunnan kanssa. Yli viisikymmentä järjestöä vaati epätasa-arvoisen kohtelun lopettamista ja peräänkulutti poliittista tahtoa ratkaisujen löytämiseksi. Lue lisää kampanjasta täältä.

Joulukuussa 2020 lanseerattu musiikkialan yhteinen #oikeusmusiikkiin -kampanja kiinnitti huomion musiikkialan menetyksiin ja siihen hätään, joka alalla on ammatin säilymisen puolesta. Lue lisää #oikeusmusiikkiin -kampanjasta.

Teosto oli kesällä 2020 mukana Anna sen soida -kampanjassa, jossa Sanoman johdolla kerättiin varoja  suomalaisen musiikin ja sen ammattilaisten hyväksi.  . Lue lisää kampanjasivulta: annasensoida.fi

Huhtikuussa 2020 Teosto on yhdessä muiden musiikkialan järjestöjen kanssa jättänyt hallitukselle ehdotuksen kriisi- ja elvytyspaketista koronarajoitusten aiheuttamien haittojen kompensoimiseksi. Kymmenen järjestön allekirjoittamassa ehdotuksessa vedotaan, että hallitus ryhtyisi pikaisiin toimiin musiikkialan pelastamiseksi sen historian pahimmalta kriisitilanteelta. Lue lisää

Touko-kesäkuussa 2020 kerättiin adressi ja tehtiin konkreettinen ehdotus luovan työn tekijöiden työttömyysturvan parantamisesta. Lue lisää.

Syyskuussa 2020 järjestettiin opetus- ja kulttuuriministerin tapaaminen sekä siihen liittyvät lausunnot liittyen Taide- ja kulttuurialan näkymiin ja kehittämistarpeisiin. Lue lisää

Syksyllä 2020 otimme yhdessä muun musiikkialan kanssa kantaa Suomen kestävän kasvun ohjelmaan, jota on valmisteltu EU:n elpymis- ja palautumistukivälineen varojen käyttöön. On keskeistä että miljardien potista käytettäisiin vähintään 2 % kulttuurin ja luovan alan elvytykseen, kuten Euroopan parlamentti suosittaa. Lue lisää.

Yksi Teoston vaikuttajaverkostoista, Luovan työn tekijät ja yrittäjät Lyhty on ottanut kantaa Suomen 2021 budjettiin sekä vuoden 2022 budjettiin. Yhdessä muiden tekijänoikeusjärjestöjen kanssa vetosimme ministeriöihin, jotta mm. leikkaukset yksityisen kopioinnin hyvitykseen saatiin peruttua. 

Tammikuussa 2021 Teosto lähetti opetus- ja kulttuuriministeriölle kannanoton koskien tulevia lisäbudjettivalmisteluja. Musiikkialan yhteisessä ohjelmassa vaaditaan lisää tukea erityisesti musiikkialan ammattilaisfreelancereille, joka ovat monissa tukimuodoissa jääneet väliinputoajiksi. Katso lausunto täältä. 

Maaliskuussa  2021 Teosto osallistui opetus- ja kulttuuriministeriön pyöreän pöydän keskusteluihin ja nosti esiin alan keskeisimpiä ongelmakohtia sekä ratkaisuehdotuksia. Lue lisää ehdotuksista täältä.

Teosto on ottanut kantaa ja jättänyt lausunnon useisiin hallituksen musiikkialaa koskeviin laki- ja tukivalmisteluihin. Olemme lähettäneet lausunnot mm. koskien tapahtumatakuuta, valtioneuvoston exit-suunnitelmaa,  lisätalousarviossa saatujen määrärahojen kohdentamista, sekä uudistettua hybridistrategiaa ja riskipotentiaalitaulukkoa.

Joulukuussa 2021 tapasimme pääministeri Marinia yhdessä muiden musiikkialan järjestöjen kanssa. Luovutimme hänelle uudistetun ehdotuksen musiikkialan tulevaisuuden toiminnan edellytyksistä. Lue lisää tapaamisesta täältä.

MUSIIKKIALAN TILANNEKUVA

Teoston rahoittama Music Finland ylläpitää musiikkialan tilannekuvaa koronakriisissä. Nykyisen arvion mukaan kokonaismenetys musiikkialalle oli vuonna 2020 kaikkiaan 255 miljoonaa euroa.

Lue lisää musiikkialan tilannekuvasta

Tietoa musiikkia käyttäville yrityksille ja yhteisöille

Puhelinpalvelumme on toistaiseksi avoinna ma-to klo 10-14, perjantaisin keskitymme ruuhkautuneiden sähköpostiyhteydenottojen käsittelyyn.

  • Jos järjestät verkossa striimattavan keikan, konsertin tai muun musiikkia sisältävän livetapahtuman, tarvitset striimaukseen erillisen luvan.
  • Jos järjestämäsi striimattava keikka, konsertti tai muu musiikkia sisältävä virtuaalitapahtuma on pääsymaksullinen, tarvitsemasi lupa on Livestriimauslupa. HUOM! Maksullisuutta on myös striimin katsojilta pyydetyt vapaaehtoiset lahjoitukset.
  • Jos järjestämäsi striimattava keikka, konsertti tai muu musiikkia sisältävä virtuaalitapahtuma on maksuton, tarvitsemasi lupa on Mediapienlupa.
  • Mediapienluvan tarvitset myös, jos laitat verkkoon tarjolle musiikkia sisältäviä videoitaa: joko livestriimistä tehtyjä tallenteita tai erikseen tuotettuja musiikkia sisältäviä videoita.

Tästä infograafista voit tarkistaa, kumman luvan tarvitset – vai tarvitsetko lupaa ollenkaan!

Ravintolan kiinteä lupa, live ja Ravintolan kiinteä lupa, äänite

  • TÄRKEÄÄ! Tee tapahtumatietojen ilmoitukset vuoden jokaiselta kuukaudelta – myös niiltä kuukausilta, kun et järjestä tapahatumia.
  • Jos et järjestä tapahtumia, ilmoita ja vahvista kuukausi-ilmoituksiin ’Ei tapahtumia’. Tällöin kyseiseltä kuukaudelta ei muodostu laskua etkä saa arviolaskua.
  • Huomioithan, että ravintolan kiinteähintaisissa  luvissa on kuitenkin aina minimihinta, joka on  asiakaspaikkamääräsi mukaan määritetty 10 tapahtuman hinta.
  • Jos olet vienyt tapahtumia valmiiksi eri kuukausille jo etukäteen, pääset muokkaamaan jo tekemiäsi ilmoituksia ja esimerkiksi poistamaan tapahtumia klikkaamalla tapahtuman nimeä.
  • Jos olet jo ehtinyt vahvistaa tapahtumat, et voi enää muokata niitä itse. Ota tässä tapauksessa Muutosilmoitus-lomakkeella yhteyttä asiakaspalveluumme, joka tekee tarvittavat muutokset. Valitse lomakkeella yhteydenottosi aiheeksi kohta Ilmoitan muutoksia lupaani.
  • Lue huolellisesti myös Luvan tasauslaskutus -kohta. Jos voimassa olevan lupasi  hinnoittelun perusteena oleva tapahtumamäärä ja vuoden aikana verkkopalvelussa ilmoittamasi ja vahvistamasi tapahtumamäärä poikkeavat toisistaan niin paljon, että tapahtumien hintakategoria ja sen myötä tapahtumakohtainen hinta muuttuvat, saat vuodelta tasauslaskun (joko hyvitys- tai lisälasku).

Ravintolan kiinteä lupa, live
Ravintolan kiinteä lupa, äänite

Ravintolan prossalupa, live ja Ravintolan prossalupa, äänite

  • Lupien hinnoittelumalli (prosenttia lipputuloista) huomioi järjestämiesi tapahtumien  lukumäärän sekä kunkin tapahtuman yleisömäärän automaattisesti, joten erillistä alennusta luvan hintaan ei tarvita.
  • Ilmoita ja vahvista järjestämiesi tapahtumien toteutuneet tiedot verkkopalvelussamme tavalliseen tapaan.
  • TÄRKEÄÄ! Tee ilmoitukset vuoden jokaiselta kuukaudelta – myös niiltä kuukausilta, kun et järjestä tapahatumia.
  • Jos et järjestä tapahtumia, ilmoita ja vahvista kuukausi-ilmoituksiin ’Ei tapahtumia’, niin laskua ei muodostu kyseiseltä kuukaudelta etkä saa arviolaskua.
  • Jos olet vienyt tapahtumia valmiiksi eri kuukausille jo etukäteen, pääset muokkaamaan jo tekemiäsi ilmoituksia ja esimerkiksi poistamaan tapahtumia klikkaamalla tapahtuman nimeä.
  • Jos olet jo ehtinyt vahvistaa tapahtumat, et voi enää muokata niitä itse. Ota tässä tapauksessa Muutosilmoitus-lomakkeella yhteyttä asiakaspalveluumme, joka tekee tarvittavat muutokset.
  • Lue huolellisesti Luvan tasauslaskutus -kohta. Jos voimassa olevan lupasi  hinnoittelun perusteena oleva tapahtumamäärä ja vuoden aikana verkkopalvelussa ilmoittamasi ja vahvistamasi tapahtumamäärä poikkeavat toisistaan niin paljon, että tapahtumien hintakategoria ja sen myötä tapahtumakohtainen hinta muuttuvat, saat vuodelta tasauslaskun (joko hyvitys- tai lisälasku).

Ravintolan prossalupa, live
Ravintolan prossalupa, äänite

  • Jos sinulla on voimassa oleva Ravintolan vuosilupa, sinun ei toistaiseksi tarvitse tehdä mitään. Vuosilupa on yleensä edullisin vaihtoehto, jos vuoden aikana on mahdollista järjestää enemmän kuin kaksi tapahtumaa.
  • Saat meiltä toimintaohjeita myöhemmin tänä vuonna, kun meillä kaikilla on toivottavasti parempi näkymä siihen, millaisia ravintoloita ja yökerhoja koskevat rajoitukset ovat vuonna 2021.

Ravintolan vuosilupa, live
Ravintolan vuosilupa, äänite

Elävä musiikin sekä Mekaanisen tanssimusiikin ja karaoken Pienluvat ovat poistuneet käytöstä ja ne korvaa 1.1.2021 käyttöön otettu Kymppilupa. Pienlupia on voimassa enää vanhoilla asiakkailla, joilla on vuoden 2021 loppuun siirtymäaika Kymppilupaan.

Olemme yhteydessä kaikkiin vanhoihin Pienlupa-asiakkaisiimme tämän vuoden aikana ja käymme lupamuutokset läpi.

  • Tapahtumalupa laskutetaan verkkopalvelussamme tekemiisi tapahtumailmoituksiin perustuen. Kun et järjestä tapahtumia etkä tee ilmoituksia, laskua ei synny.
  • Sinun ei siis  tarvitse tehdä mitään muutoksia voimassa olevaan Tapahtumalupaasi.
  • Teoston laskujen maksuaikaa on 14 vrk laskun päiväyksestä. Maksumuistutukset lähtevät normaalisti ellet ota meihin yhteyttä.
  • Tarvittaessa asiakaspalvelumme voi siirtää laskusi eräpäivää ja pidentää maksuaikaa 30 tai 60 päivää alkuperäisestä eräpäivästä, jos laskuja ei ole rästissä ja maksuhistoriasi on kunnossa. Ota meihin yhteyttä heti laskun saatuasi puhelimitse tai Muutosilmoitus-lomakkeella ja pyydä maksuajan pidentämistä.
  • Pisin maksuajan pidennys, mitä voimme erillisellä harkinnalla tehdä on 90 päivää. Pidennys vaatii erillisen neuvottelun kanssamme ja pidennyksen ehtona on, että maksat 30 % laskun summasta heti, sinulla ei ole laskuja rästissä ja maksuhistoriasi on kunnossa. Lähetä neuvottelupyyntö ja omat yhteystietosi meille sähköpostitse osoitteeseen laskutus@teosto.fi.
  • Jos laskusi on jo mennyt perintään perintäyhtiöillemme Intrumille, ota yhteyttä perintäyhtiöön ja sovi lyhennyssuunnitelmasta heidän kanssa. Perintäyhtiön yhteystiedot ja muita ohjeita löydät heiltä saamastasi laskusta.

Jos olet unohtanut tai kadottanut käyttäjätunnukset verkkopalveluumme, voit pyytää uudet asiakaspalvelustamme puhelimitse tai sähköpostilla. Katso asiakaspalvelun yhteystiedot.

Alkuperäiset tunnukset on toimitettu sinulle sähköpostitse, joten tarkistathan ensin sähköpostisi Saapuneet-kansiosta, löytyvätkö sinulle jo aiemmin toimitetut tunnukset sieltä. Tunnukset sisältäneen viestin lähettäjä on Teosto tapahtumat.

Jos toimintasi päättyy kokonaan, voit irtisanoa lupasi ilmoittamalla meille irtisanomisesta Muutosilmoitus-lomakkeella.

Ethän kuitenkaan irtisano lupaasi turhaan: Ennen kuin irtisanot lupaasi selvitä, onko sinun kannattavampaa tehdä muutoksia voimassa olevaan lupaasi. Tarvittaessa voit myös hyödyntää laskutustaukoja.

Työskentelemme yhdessä eri toimijoiden ja viranomaisten kanssa, jotta tukitoimet kohdistuisivat niitä eniten tarvitseville ja olisivat tasoltaan riittäviä.

Muut kulttuuri- ja musiikkialan tukitoimenpiteet

Työttömyysturvaa myös yrittäjille ja freelancereille

Työttömyysturvaa on laajennettu koskemaan väliaikaisesti myös yrittäjiä (ml. toiminimet) ja freelancereita. Työmarkkinatukea voi saada koronavirusepidemian aiheuttaman äkillisen ja yllättävän kysynnän heikkenemisen vuoksi. Työmarkkinatukea haetaan Kelalta senä jälkeen, kun on ilmoittauduttu työttömäksi TE-toimistossa. Lue lisää TE-toimiston sivuilta.

Yritysten kustannustuki

Yritysten kustannustuen kolmatta kierrosta valmistellaan ja se tulee haettavaksi arviolta huhtikuussa 2021. Kustannustuki on tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on koronan vuoksi laskenut vähintään 30 prosenttia. Kolmannella kierroksella kustannustukeen ollaan tekemässä muutoksia, joilla se soveltuisi paremmin pienille yrityksille ja yksinyrittäjille.

Hae kustannustukea Valtiokonttorin sivulta.

Tukea omalta kotikunnaltasi

Yksinyrittäjät voivat hakea tukea myös kunnilta koronavirustilanteessa. Haku tapahtuu yrityksen sijaintikunnasta. Tuen suuruus on 2000 euroa. Jotkin kaupungit (mm. Helsingin kaupunki) tarjoavat pika-avustuksia edistämään kulttuurin toimintaa poikkeuksellisessa tilanteessa. Tarkista tilanne oman kotikuntasi kulttuuritoimen sivuilta.

Sähköiset kanavat paikkaavat livekeikkojen puutetta

Yleisradio tarjoaa vaikeassa tilanteessa entistä enemmän musiikkia uudessa Olohuone-konseptissaan. Yle on luvannut panostaa myös radiokanavillaan erityisesti kotimaiseen musiikkiin.

Verkkoon on perustettu useita alustoja, joiden kautta musiikin esittäjät voivat tarjota keikkojaan striimattuna – joko maksullisesti tai maksutta. Yksi näistä Rockwayn, Lippu.fi:n ja Muusikkojen liiton perustama Keikalla.fi-livestriimauspalvelu. Tietoa netissä esitettävistä keikoista jakamaan on perustettu myös mm. Koronakonsertit-sivusto.

Seuraa uutisiamme
Annathan meille palautetta!

Kehitämme verkkosivujamme ja otamme mielellämme vastaan palautetta. Vastaaminen onnistuu nopeasti!