Siirry sisältöön
Joulukuu
TOP 20 – Future Hitmakers – Vuoden 2023 kurssilaiset valittu
22.12.2022
Hallitusohjelmatavoite 4: Tekijänoikeuksia on puolustettava myös digitalisoituvassa maailmassa
12.12.2022
Kulttuurin ja yhteiskunnan muutokset kulkevat käsi kädessä. Samalla kun kulttuurista nousevat uudet suuntaukset vaikuttavat yhteiskunnan kehitykseen,…
Nordic Music Partners luo hittejä tekijöitä tukien
07.12.2022
Suomesta maailmalle laajentuva uusi musiikinkustannusyhtiö uskoo lauluntekijöiden ja tuottajien kehittämisen rakentavan myös kaupallista menestystä.
Hallitusohjelmatavoite 3: Luovien alojen rakenteita on muokattava, jotta musiikkiala saadaan kasvuun
05.12.2022
Luova ala ja erityisesti musiikkiala kärsivät koronapandemiasta ennennäkemättömällä tavalla. Kun yhteiskunta siirtyy pandemian jälkeiseen aikaan, on…
Marraskuu
Hallitusohjelmatavoite 1: On korkea aika nostaa kulttuurin rahoitus yhteen prosenttiin 
14.11.2022
Taide ja kulttuuri ovat tärkeä osa ihmisten elämää ja yhteisöllisyyttä, puhumattakaan niiden hyvinvointia ja kansantaloutta edistävistä vaikutuksista.…
Teoston lausunto kulttuurin tulevaisuustyöryhmän raporttiin
07.11.2022
Lokakuu
Musiikkialan ABC
Mitä musiikkialan taustajärjestöt tekevät?
24.10.2022
Oletko tuore musiikintekijä ja haaveiletko menestyksestä? TeoStoryn Musiikkialan ABC -juttusarjassa käymme läpi, kuka kukin musiikkialalla on.…
Syyskuu
Festivaalikesä 2022 palautti tapahtumajärjestäjien uskon tulevaan
26.09.2022
Vakiintuneet suomalaiset kesäfestivaalit Ruisrock, Ilosaarirock, Flow Festival ja Kuhmon Kamarimusiikki onnistuivat tänä kesänä, vaikka moni pienempi…
Mitä tekijänoikeusjärjestöt Teosto ja Gramex tekevät?
16.09.2022
Nyt jokaisen musiikintekijän on syytä olla tarkkana. Tällä kertaa aiheena ovat tekijänoikeudet ja niistä kertyvät korvaukset. Puhumme siis sinun…
Sukupuolten tasa-arvo Suomen Top 100 -listoilla: mitä kuuntelemamme musiikki kertoo alan tulevaisuudesta
08.09.2022
Teoston data-analyytikko Antti Rask pohtii keräämänsä aineiston kautta, miten artistin sukupuoli vaikuttaa musiikinkuunteluun Suomessa. Onko sukupuolten…
Elokuu
Mitä musiikkialan tiedottaja tai pr-henkilö tekee?
26.08.2022
TeoStoryn Musiikkialan ABC -juttusarjan kuudennessa osassa kerromme, mitä musiikkialalla työskentelevät tiedottajat, viestijät ja pr-henkilöt tekevät.
Suomalaisten musiikinkulutus murroksessa: 12–17-vuotiaat löytävät uuden musiikin TikTokista, yli 30-vuotiaat radiosta
22.08.2022
Vuoden Musiikkioivallus -palkinnon shortlistalle kolme tv-sarjaa ja kolme dokumenttielokuvaa
17.08.2022
Päättäjät keskustelivat musiikkialan tulevaisuudesta Flow Festivalilla
15.08.2022
Kesäkuu
Uusi musiikkiala.fi -sivusto näyttää musiikin merkityksen yhteiskunnassa
30.06.2022
Miten Suomen musiikkivientiin saadaan lisää virtaa?
15.06.2022
Music Finlandin tuore tilannekuva näyttää musiikkiviennin ja kasvun pullonkaulat. Kustannusalan konkarina tunnettu Music Finlandin hallituksen puheenjohtaja…
Mitä ohjelmatoimisto tekee?
03.06.2022
Oletko tuore musiikin tekijä ja haaveiletko keikkailusta? TeoStoryn Musiikkialan ABC -juttusarjassa käymme läpi, kuka kukin musiikkialalla on.…
Toukokuu
Ohjeistus auttaa puuttumaan häirintään ja syrjintään musiikkialalla
31.05.2022
NFT musiikkialalla: uusia mahdollisuuksia vai pelkkiä kryptohöyryjä?
30.05.2022
Viimeisen reilun vuoden ajan digimaailmassa paljon huomiota ovat saaneet NFT:t. Vaikka tekniikka itsessään on jo useamman vuoden takaa, nosti…
Korona laski tuloja 70 prosentilla musiikkialalla toimivista – usko tulevaisuuteen on silti vahva
16.05.2022
Kysely: Moni kokee epäasiallista käytöstä Suomen musiikkialalla
12.05.2022
Huhtikuu
Mitä manageri tekee?
22.04.2022
Oletko tuore musiikin tekijä ja mietitkö, miten musiikkialalla toimiva manageri voisi sinua auttaa? TeoStoryn Musiikkialan ABC -juttusarjassa käymme läpi,…
Maaliskuu
Mitä levy-yhtiö tekee?
16.03.2022
Oletko tuore musiikin tekijä ja haaveiletko levytyssopimuksesta? TeoStoryn Musiikkialan ABC -juttusarjassa käymme läpi, kuka kukin musiikkialalla on.…
Helmikuu
Mitä musiikkikustantaja tekee?
25.02.2022
Oletko tuore musiikin tekijä tai haikailetko pääsystä alalle? TeoStoryn Musiikkialan ABC -juttusarjassa käymme läpi, kuka kukin musiikkialalla on.…
Nuoret biisintekijämme maailmalla: co-writing-kulttuuri vakiintui suomalaiseen musiikkivientiin
17.02.2022
Tiesitkö, että Suomessa yhä useampi nuori biisintekijä tavoittelee tai jo tekee uraansa kansainvälisillä areenoilla? Eva Louhivuori, Joona Pietikäinen…
Tammikuu
Mitä on pop vuosimallia 2022?
26.01.2022
Musiikkivuosi 2022 käynnistyy tilanteessa, jossa keikkojen soittaminen on yhä rajoitettua, mutta uusia artisteja syntyy nopeammalla tahdilla kuin aikoihin.…
Musiikkialan toimenpidevaatimus päättäjille: Musiikkitapahtumien rajoituksia on alettava purkaa välittömästi
25.01.2022
Mikä trendaa klassisessa 2022?
18.01.2022
”Kenttä on monipuolistumassa. Meillä on aina painotettu etenkin sävellyksessä teoreettisuutta, teknistä osaamista ja käsityötaitoa, mutta yhä…
Annathan meille palautetta!

Kehitämme verkkosivujamme ja otamme mielellämme vastaan palautetta. Vastaaminen onnistuu nopeasti!

Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä