Kengurumeininki
15.06.2016 Teksti: Mervi Vuorela. Kuvat: Kreetta Järvenpää

20-vuotisjuhlavuottaan viettävän Kengurumeiningin solisti Pekka Malkki on nähnyt lastenmusiikin nousun, kukoistuksen ja murroksen. Mitä hän siitä ajattelee?

Vuosina 2005–2010 suomalaisella lastenmusiikilla meni lujaa. Hevisauruksen sekä Ellan ja Aleksin kaltaiset yhtyeet menestyivät listoilla ja myivät kymmeniä tuhansia levyjä. Emma-gaalassa jaettiin ensimmäinen lastenlevy-Emma, ja EMI Finland perusti lastenmusiikkiin keskittyvän Ipanapa Records -levymerkin. Se jatkaa nykyisin Sonyn alaisuudessa.

Tällä vuosikymmenellä huuma näyttäisi laantuneen, tai ainakin muuttaneen muotoaan. Helsingin Sanomat kirjoitti lauantai-esseessään 12.3.2016, etteivät lapset enää innostu lastenmusiikista, vaan Robinista, Isac Elliotista, Antti Tuiskusta ja Sannista – siis teinimusiikista, joka kantautuu lasten korviin vanhempien soittaman radion kautta.

Kengurumeininki-yhtyeessä laulava Pekka Malkki on seurannut lastenmusiikin kehitystä 20 vuoden ajan. Hän myöntää, että ajat ovat muuttuneet vuodesta 1996, jolloin Kengurumeininki aloitti toimintansa.

”Aloitushetkellämme oli vielä lapsille suunnattuja radio- ja tv-ohjelmia. Bändejäkin taisi olla enemmän. Nykyisin jos haluaa lyödä läpi, tarvitsee vähintäänkin anelevan lähestymisyrityksen Pikku Kakkoseen. Toki välillä tulee Mimmien kaltaisia menestystarinoita, mutta hommat eivät enää kasva kauhean isoiksi. Samanaikaisesti levymyynti on vähentynyt ja ihmiset kuuntelevat pääasiassa radiota. Sieltä ei tule paljoakaan lastenmusiikkia, vaan esimerkiksi Robinia.”

Malkin mukaan jo 5–6-vuotiaat tietävät nykyisin teinimusiikkigenren isoimmat artistit ja laulavat mielellään heidän kappaleitaan. Koulujen ja päiväkotien kevätjuhlissa kuuleekin nykyään useammin Robinin Boom Kahia kuin Suvivirttä tai Fröbelin Palikoiden Pikkuisia kultakaloja.

Kuuntelutottumuksissa tapahtunut muutos näkyy Malkin mukaan myös siinä, kuinka helppoa tai vaikeaa lapsi on saada osallistumaan keikkoihin.

”Meidän keikoilla leikitään ja hypitään paljon. Vielä 15 vuotta sitten kolmas-neljäsluokkalaiset oli helppoa saada mukaan, mutta nykyisin toka- tai jopa ekaluokkalaiset alkavat kiemurrella, jos pitäisi tehdä jotain. Muutos johtuu varmaankin vanhempien musatottumuksista ja siitä, että lapsilla on nykyisin mahdollisuus kuunnella musiikkia huomattavasti laveammalta kentältä kuin ennen.”

Kouluprojektista keikkakoneeksi

Kengurumeininki sai alkunsa Espoon terveys- ja sosiaalialan oppilaitoksessa, jonne Malkki hakeutui 1990-luvun puolivälissä opiskelemaan sosiaalialaa. Tehdäkseen koulunkäynnistä mielekkäämpää hän perusti opiskelukavereidensa kanssa bändin.

”Jo kolmantena opiskeluvuotena tehtiin pitkälti toistasataa keikkaa koulun ohessa. Käytännössä oltiin keikalla koko ajan, mutta se piti vaan ilmaista kirjallisesti hienommin, kuten että keikat liittyivät esimerkiksi ennaltaehkäisevään perhetyöhön tai päiväkotiharjoitteluun”, Malkki tunnustaa.

Aktiivisesta keikkailusta huolimatta Malkki sai koulunsa käytyä ja työskentelee nykyisin lastensuojeluvirassa. Moni muukin lastenmusiikkiartisti on opiskellut sosiaalialaa, mikä ei Malkin mukaan ole pelkästään hyvä asia.

”Perusongelma lastenmusassa on se, että suurin osa sitä tekevästä porukasta on lastentarhanopettajia, luokanopettajia tai muita sosiaalipuolen ihmisiä. Se riipaisee vähän pois soittotaidosta. En tarkoita, etteikö jokainen voisi olla niin hyvä soittaja kuin haluaa, mutta kyllähän eron huomaa, jos toinen on opiskellut viisi vuotta soittamista ja toinen sosiaalialaa.”

Malkin mukaan kaikilla Kengurumeiningin jäsenillä oli bändiä perustettaessa taustaa ”joissain kellariviritelmissä”. Malkki itse oli ”luomukukkaishippi”, joka soitti bongorumpuja ja akustista kitaraa sekä keikkaili kalliolaisissa kellaribileissä ja Sir Elwoodin Hiljaisten Värien lämmittelijänä.

Vuosien varrella Kengurumeiningin soittotaito on kohentunut ja tyyli vaihdellut popista rockiin ja reggaehen. Biisit ovat silti edelleen pääasiassa omaa tuotantoa, vaikka joskus bändi saattaakin vetää keikan lopuksi Robinia tai Iron Maidenin Trooperin omilla sanoituksilla.

”Meillä jokaisella on vähän erilainen tapa tehdä biisejä. Joku saattaa kirjoittaa biisin autossa istuessaan, kun taas mä rakennan melkein Excel-taulukon, kun alan miettiä, mitä biisin eri osissa tapahtuu. Mietin biisit aina leikin kautta, koska lapsi oppii parhaiten leikkien. Vasta sitten kun leikki on viety tarpeeksi pitkälle, alan miettiä tekstiä ja musiikkia.”

”Voitko ottaa selfien mun kanssa?”

Lapsen mielenkiinnon ylläpitäminen kokonaisen biisin ajan tai keikan ajan on haastava laji. Kun kysyn Malkilta, mitä elementtejä toimivaan lastenlauluun tarvitaan, hän vastaa kertomalla tarinan.

”Eräällä meidän laivakeikalla, jonne lapset olivat saaneet tehdä kysymyksiä etukäteen, yksi tyttö oli kirjoittanut lapulle, että voisitteko tehdä parempia biisejä”, Malkki naurahtaa.

”Siitä hyvässä lastenmusiikissa kai loppupeleissä on kysymys. Ei sen tarvitse olla kuin joku kertsin koukku tai pätkä, jota voi viheltää tai nykyisin räpätä mukana. Ja keikalla on aina hyvästä, jos löytyy värikästä esiintymisasua, sillä osa lapsista ei niinkään keskity kuuntelemaan kuin katsomaan keikkaa.”

Malkki ei tyrmää ajatusta melankolisesta lastenmusiikista, mutta myöntää, että iloinen ”ränttäränttärallattelu” tuottaa yleensä parhaan lopputuloksen.

”Se on kivaa ja turvallista, eikä kenellekään tule paha mieli. En nyt sano, että popparijengin tekemät Ipanapa-levyt olisivat väärin tehtyjä, mutta niitä ei ehkä ole tehty lastenmusa-näkökulmasta.”

Kengurumeininki keikkailee pääasiassa päiväkodeissa, kouluissa, festareiden oheen järjestetyissä lastenkonserteissa, laivoilla, kauppakeskuksissa ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton tapahtumissa. Keikkojen määrä ei ole muuttunut mihinkään 20 vuodessa, mutta yhdessä asiassa Malkki sanoo huomanneensa muutoksen vuoden sisällä.

”Nykyisin saa varata keikan jälkeen vähintään puoli tuntia siihen, että lapset haluavat ottaa meidän kanssa selfieitä. Aikaisemmin äidit ottivat lapsistaan kuvia pokkareilla, mutta nykyisin joku 6-vuotias tulee yksin iPhonensa kanssa pyytämään yhteiskuvaa.”

Keikkailun ohessa Kengurumeininki valmistelee seitsemättä levyään. Ainakaan toistaiseksi lopettaminen ei ole käynyt mielessä.

”Ei tämä tunnu työltä vaan mukavalta harrastukselta, jossa näkee paljon iloisia lapsia, äitejä ja isiä. Lisäksi keikat on tosi mukavaan aikaan, ja sopivan pituiset reissut poikien kanssa on aina kivoja.”

palaa alkuun