Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Arttu Seppänen
Kuva: Katariina Sorsa

TOP20-kurssilta ammattitaitoa ja uusia verkostoja

Top 20 – Future Hitmakers on intensiivikurssi nuorille, lupaaville musiikintekijöille.  Tässä jutussa kolme vuoden 2021 kurssille osallistunutta nuorta kertoo omia kokemuksiaan kurssista.

Anna Rapinoja (s. 1998)

“Olen opiskellut muusikoksi Pop & Jazz Konservatoriossa ja kirjoittanut omia biisejä nyt noin kolme vuotta. Olin nähnyt aiemmin somessa, että tuttuja oli osallistunut kurssille, ja sitä kautta kiinnostuin asiasta itsekin.

Halusin päästä hieman co-write-kulttuuriin sisälle, joten odotin, että pääsen tekemään useiden ihmisten kanssa biisejä yhdessä todella tiiviisti. Sitä todellakin pääsin tekemään, ja yllätyin positiivisesti kuinka kivaa se oli. Sain myös kuulla alan ammattilaisilta heidän omista urapoluistaan sekä hyviä vinkkejä ja kannustusta.

Kuva: Mikko Käkelä

Oli yllättävän kiinnostavaa kirjoittaa muille artisteille. Jännitin sitä jonkin verran etukäteen, että miten voi toiselle kirjoittaa, mutta se tuntui lopulta hyvin luonnolliselta. Lähdin tutkimaan artistia ja analysoimaan, millaisen näkökulman kappaleeseen voisi ottaa.

Teimme kurssilla viisi biisiä eri ryhmissä. Sain kurssin aikana paljon oivalluksia ryhmädynamiikasta ja siitä, miten saa pidettyä sen tietyn flow’n yllä. Jokainen ryhmä on erilainen ja piti aina aloittaa siitä, että tunnustelee, millaisia tyyppejä kukin on: ketkä on esimerkiksi niitä, jotka ottaa helposti vetovastuuta, ja ketkä sellaisia innostajatyyppejä.

Ryhmän toimimisen eteen pitää tehdä töitä. Täytyy pitää koko ajan mielessä, että kaikilla on varmasti hyvä fiilis. Pitää olla varovainen, jos sanoo toiselle ei. Ja ylipäätään varovainen siinä, ettei tyrmää ketään. Alussa ei ole väliä, että onko ideat hyviä vai huonoja, kunhan on ideoita. Mutta ideoista täytyy osata myös luopua, jos tuntuu, että jää johonkin yhteen ideaan jumiin.

Oma vahvuuteni on kirjoittaa suomenkielisiä biisejä, ja pääsin kokeilemaan kirjoittamista esimerkiksi Tuure Boeliukselle. Kurssilla tehtiin myös yksi biisi k-popia, joka oli kiinnostava haaste.”

Sain kurssin aikana paljon oivalluksia ryhmädynamiikasta ja siitä, miten saa pidettyä sen tietyn flow’n yllä.

Leevi Haapanen (s. 1996)

“Kiinnostuin kurssista, koska näin siellä olleen tyyppejä, jotka tekee nykyään enemmän tai vähemmän kokopäiväisesti musiikkia. Jäi sellainen vaikutelma, että kurssi oli ollut heille merkityksellinen kokemus. Mukaan lähtemiseen vaikutti paljon myös se, että tällaista kurssia ei ole muualla.

Kuva: Emilia Jaakkola

Ajan hengen mukaan kurssi järjestettiin etänä, mikä oli aluksi tietysti vähän harmi, koska kotitehtäviä tehdessä täytyi panostaa vielä enemmän, että kaiken sai toiminaan. Mutta siinä oli se hyöty, että kun teki sessioita ventovieraiden kanssa Zoomissa, niin normaali sessio tuntemattoman kanssa tuntui sen jälkeen paljon helpommalta. Se oli itselle tärkeä oppimiskokemus, kun piti tehdä etänä musiikkia uusien ihmisten kanssa, kun en ole hirveästi sellaista tehnyt aiemmin.

Keskityn omassa musiikinteossa kansainväliseen, englanninkieliseen musiikkiin. Eniten omalta jutulta tuntuu tällä hetkellä moderni, r’n’b-vaikutteinen pop, mutta etenkin alkuvaiheeessa on hyvä olla kiinnostunut monenlaisesta. Kurssilla kirjoitin myös suomeksi, ja siinä on oma viehätyksensä.

Olin kurssilla ensisijaisesti tuottajan roolissa. Mutta parhaiten viihdyn sessioissa, joissa saa olla lusikka useassa sopassa ja ollaan kollektiivisesti kaikkien elementtien äärellä niin, ettei vain jollain yhdellä tyypillä ole sananvaltaa tuotannosta tai sanoituksista. Teimme yhden biisin kuukaudessa, ja se tuntui sopivalta tempolta muiden opintojen ja arjen lomassa.

Sain luotua kurssilla uusia verkostoja. Olen jo parin tyypin kanssa työskennellyt kurssin jälkeen. Yhden tyypin kanssa päätettiin, että lähdetään tekemään musiikkia hänen artistiprojektilleen. Muutaman muunkin kurssilaisen kanssa on ollut yhteistyöstä puhetta, mutta ei ole vielä ehditty.

Itseäni kiinnostaa musiikin tekeminen ja tuottaminen muille enemmän kuin oma artistius. Kansainvälistyminen oli yksi tärkeä asia, mihin kurssilla keskityttiin. Oli hyvä ohje, että jos haluaa kansainvälisille markkinoille, niin sinne kannattaa lähteä rohkeasti saman tien. Uran rakentamisesta Suomessa ei ole erityisesti hyötyä, kun ulkomailla saa luoda kokonaan uudet verkostot. Näin nuorena voi maalailla taivaanrantaa leveällä pensselillä, ja mennä kohti niitä juttuja, jotka kiinnostaa.”

Sain luotua kurssilla uusia verkostoja. Olen jo parin tyypin kanssa työskennellyt kurssin jälkeen. Yhden tyypin kanssa päätettiin alkaa tehdä musiikkia.

Miikka Niemi (s. 1997)

“Kaveri linkkasi minulle kurssin. Heti kun luin kuvauksen, niin oli selvää, että haluan osallistua. Aloin julkaista kaverin kanssa musiikkia neljä vuotta sitten. Olen ollut pääsääntöisesti esiintyjä sekä kirjoittaja, mutta reilun puolentoista vuoden ajan olen opiskellut tuottamista. 

Kuva: Miikka Niemi

Luennot oli etänä, mihin olin jo tottunut. Enemmän minua jännitti tiimeissä työskentely, joka oli alussa vähän hakemista itselle, kun en ole kovin kokenut. Mutta sitten kun sai vähän tatsia, niin homma muutti helpommaksi, ja yhden tiimin kanssa tavattiin pari kertaa myös livenä.

En ole varsinaisesti pyörinyt musapiireissä, niin ilman kurssia ei olisi ollut mahdollisuuksia olla samojen tyyppien ympäröimänä. Löysin itsevarmuuden omaan tekemiseen niissä ryhmissä. 

Tykkään co-write-kulttuurissa siitä, että muista ihmisistä saa energiaa. Ideoiden pomputtelu vie hyviin tuloksiin. Sitä pitäisi tuoda julkisesti nykyistä enemmän esiin.

Koin, että kaikista helpointa oli tehdä biisejä sellaisille artisteille, jotka edustaa jotain ihan eri musiikkityyliä kuin itse. Jos kappale meni vähän samaan kategoriaan kuin oma musiikki, niin sitten tulee helposti olo, että pitäisikö säästää tämä idea tai kertosäe sittenkin itselle. Mutta kyllä niitä ideoita riittää koko maailmalle, ei niistä ideoista tarvitse olla niin itsekäs.

Hiphop-vaikutteisena kirjoittajana minulla on taipumus olla todella tarkka riimeistä nörttiasteeseen asti. Välillä yhteisen kirjoitusprosessin edistämiseksi oli kuitenkin parempi hellittää siitä puolesta itsessäni, ja se oli todella mielenkiintoista.

Kurssin vierailijat olivat meille todella avoimia. He jakoivat omia yhteystietojaan ja halusivat olla avuksi. Koin, että kurssi oli huikea ja uniikki tapa saada tosi nopeasti yhteisöä ympärille.”

Löysin itsevarmuuden omaan tekemiseen

Lue lisää TOP20 Future Hitmakers -kurssista

Katso kurssiohjelma ja hae mukaan vuoden 2022 kurssille. Hakuaika 12.10.-1.11.2021.

TOP20 -kurssin haku alkaa jälleen syksyllä

TOP20 -kurssin tavoitteena on auttaa tekijöitä etenemään urallaan ja verkostoitumaan muiden biisintekijöiden ja musiikkialan ammattilaisten kanssa – sekä inspiroida luomaan uutta musiikkia.

Kurssilla tunnetut musiikintekijät kertovat työskentelytavoistaan, biisiensä synnystä ja urapoluistaan. Lisäksi kustannus- ja levy-yhtiöiden valottavat alan lainalaisuuksia ja toimintamalleja sekä vinkkaavat, miten aloittelevat tekijät pääsevät mukaan bisnekseen. Kurssilla käsitellään myös kansainvälistä uraa niin tekijöiden kuin kustantajienkin näkökulmasta.

Osallistujat harjoittelevat biisien tekoa co-write-kotitehtävinä ja saavat biiseistään palautetta alan ammattilaisilta. Kurssi huipentuu studiopäivään, jossa kurssilaiset tekevät co-write-tiimissä biisin päivän aikana.

Kurssin järjestävät yhteistyössä Teosto, Suomen Musiikkikustantajat rySuomen Musiikintekijät ja Music Finland.

Jaa somessa
Lue lisää