Siirry sisältöön
Joulukuu
Teoston joulukuun tilitys 12,2 miljoonaa euroa
16.12.2021
Teosto on maksanut tänään joulukuun tilityksessä säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikkikustantajille…
Teoston jäsenkokous päätti uudesta koronatukikierroksesta keväälle 2022
16.12.2021
Teostossa ylintä päätösvaltaa käyttävät sen jäsenet kaksi kertaa vuodessa järjestettävässä jäsenkokouksessa. Jäsenet kokoontuivat…
Teosto kumppanina Emma Gaalan vuoden biisi -kategoriassa
14.12.2021
Teosto on mukana vuosittain järjestettävässä Emma Gaalassa vuoden biisi -kategorian kumppanina.  Vuoden biisi -kategoriassa palkitaan vuoden 2021…
Musiikilla on merkitystä oppimateriaaleissa
09.12.2021
Teosto on solminut uudenlaisen sopimuksen musiikin käytöstä Kustannusosakeyhtiö Otavan kanssa, joka julkaisee…
Marraskuu
Musiikkialan tilannekuva 11/2021: Tulevaisuus edelleen epävarma
24.11.2021
Music Finland on julkaissut päivitetyn musiikkialan taloudellisen tilannekuvan. Sen mukaan koronan aiheuttamien  tulonmenetysten ennustetaan nousevan …
Anna Kokkonen ja Saija Tuupanen saivat Kullervo Linna -palkinnot
24.11.2021
Vuoden 2021 Kullervo Linna -palkinnon saajat ovat laulaja-lauluntekijä Anna Kokkonen ja laulaja Saija Tuupanen. Vuosittain Linnan syntymäpäivänä 24.11.…
Cuporen tutkimus: Tekijänoikeuden yhteishallinnointi vahvistaa oikeudenhaltijoiden suojaa
23.11.2021
Suomen yhteishallinnointijärjestelmä perustuu neuvotteluihin ja yhteistyöhön, jota tekijänoikeusjärjestöt tekevät jäsentensä, sisältöjen…
Tekijänoikeuksiin suhtaudutaan yhä myönteisemmin – EU:n tekijänoikeusdirektiivi saa kansalaisilta vahvaa tukea
22.11.2021
Yhdeksän kymmenestä suomalaisesta pitää tekijänoikeuksia tärkeänä asiana. Myös luovan työn tekijöitä ja heidän tekemäänsä työtä arvostetaan.…
Lokakuu
Tekijänoikeuslain uudistus on palautettava valmisteluun – Suomen esitys heikentäisi luovan työn tekijöiden asemaa
29.10.2021
Suomessa ollaan parhaillaan toimeenpanemassa EU:n tekijänoikeusdirektiiviä, jonka tavoitteena on muun muassa vahvistaa tekijöiden asemaa ylikansallisia…
Tekijänoikeuskorvausten määrät tippuivat globaalisti kymmeneksen – monet luovan työn tekijät vaikeuksissa
28.10.2021
Maailmanlaajuisten tekijänoikeuskorvausten kokonaismäärä romahti koronapandemian myötä alimmalle tasolleen neljään vuoteen. Laskua oli globaalisti yli…
Musiikin kuuntelu digitalisoituu: yhä suurempi osa suomalaisista striimaa musiikkia puhelimella, myös striimikeikat ovat tulleet jäädäkseen
20.10.2021
Musiikinkuuntelu Suomessa -tutkimuksen mukaan puhelin on pian ohittamassa radion musiikinkuuntelulaitteena. Yhä suurempi osa suomalaisista on valmis myös…
Rock ja hiphop ovat tämän päivän iskelmää, kuuntelijan perusluonne näkyy hänen musiikkimaussaan ja jo 4 miljoonaa suomalaista kuuntelee musiikkia puhelimesta
08.10.2021
Sana ”iskelmä” on 2020-luvulla suomalaisille synonyymi koko kansan hitille, sillä iskelmäartisteiksi luokitellaan tänä päivänä niin Apulanta, JVG,…
Syyskuu
Tilitimme tänään asiakkaillemme 13,6 miljoonaa euroa
30.09.2021
Maksoimme tänään 30.9.2021 syyskuun tilityksessä säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikkikustantajille musiikinkäyttökorvauksia yhteensä…
Päivitimme tietosuojalausekettamme
30.09.2021

Olemme päivittäneet tietosuojalausekkeemme henkilötietojen luovutuksia koskevaa kohtaa (kohta 5). Tutustu tietosuojalausekkeeseemme täällä.

Teoston kolmas koronatukikierros käynnistyy 11.10.2021
28.09.2021
Syksyllä 2021 musiikkialan tilanne on koronapandemian vuoksi edelleen hyvin epävarma. Teoston hallitus on päättänyt käynnistää kolmannen…
Vuoden raportoija -palkinto Katri Ylanderille
27.09.2021
Vuoden raportoija –tunnustuksen ja 2000 euron palkintosumman sai tänä vuonna laulaja Katri Ylander. Tunnustus myönnettiin hänelle ansiokkaasta…
Teoston lausunto uudistetun hybridistrategian toimintasuunnitelman käyttöönotosta ja riskipotentiaalin arviointimallin soveltamisesta
14.09.2021
Teosto esittää, että sosiaali- ja terveysministeriön riskipotentiaalin arviointimallia ei oteta käyttöön sen lukuisten ongelmien vuoksi.
Tekijänoikeusjärjestöt vetoavat: kulttuuriala on maksanut koronasta tarpeeksi, tukijärjestelmiin ei tule tehdä leikkauksia
07.09.2021
Moni koronarajoitusten vuoksi työttömäksi jäänyt taiteilija kysyy, miksi kulttuuriala on jätetty kantamaan koronarajoitusten taakkaa aivan liian yksin.…
Yksityisen kopioinnin hyvitys: budjettiriihessä käsitellään kulttuurin yllätysleikkausta
01.09.2021
Jos yksityisen kopioinnin hyvitysmaksun leikkaus toteutuu, keskimäärin neljä kymmenestä tuesta, tapahtumasta, produktiosta ja hankkeesta jouduttaisiin…
Elokuu
Yksityisen kopioinnin hyvitykseen suunnitellaan yli kolmanneksen leikkausta – raha suoraan pois luovan työn tekijöiltä
18.08.2021
Valtiovarainministeriö esittää, että luovan työn tekijöille kohdistettua yksityisen kopioinnin hyvitystä leikataan ensi vuonna 11 miljoonasta 7…
Musiikkialan tilanne huonontunut entisestään
13.08.2021
Toiminnan rajoitukset ovat kurjistanee suomalaisen musiikkialan taloutta koko vuoden 2021. Musiikkialan tulonmenetykset tulevat  nousemaan vähintään yhtä…
Heinäkuu
ISWC-koodien antamisessa teoksille viivettä
15.07.2021
Kansainvälisessä teosrekisterissä ICE:ssa on kevään aikana ollut hitautta aiheuttava ongelma, jonka vuoksi ISWC-koodien saamisessa teoksille on ollut…
Kulttuurisisällön käyttö digialustoilla kasvaa – yhä pienempi osa tuloista päätyy luovan työn tekijöille
12.07.2021
Luovan työn tekijöiden ansaintakeinot ovat yhä tiukemmassa, kun yhä suurempi osa sisällöistä on siirtynyt ylikansallisille digitaalisille alustoille.…
Epäröimättä hetkeekään on soitetuin kotimainen kappale vuonna 2020
02.07.2021
Elastisen ja Jenni Vartiaisen esittämä kappale Epäröimättä hetkeekään on vuoden 2020 soitetuin kotimainen kappale. Teostolle ilmoitettujen…
Kesäkuu
Korona on laskenut musiikin ammattilaisten tuloja rajusti
18.06.2021
Yli kolmannes Teoston musiikkia tekevistä asiakkaista sanoo, että heidän vuositulonsa ovat laskeneet koronapandemian vuoksi yli 50 %. Tämä käy ilmi…
Teosto tilitti 21,3 miljoonaa säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikkikustantajille
10.06.2021
Teosto on maksanut asiakkailleen kesäkuun tilityksen 21,3 miljoonaa euroa tänään 10.6.2021. Summasta 8,3 miljoonaa maksettiin kotimaisille säveltäjille,…
Toukokuu
Suomi elää luovuudesta -kampanjassa jo 4 500 tukijaa
25.05.2021
Huippunimet mukana vetoamassa alan arvostuksen puolesta
Teoston jäsenkokous päätti uudesta koronatuesta ja valitsi hallituksen
12.05.2021
Teoston ylintä päätösvaltaa käyttävä jäsenkokous päätti tänään uudesta, jopa kolmen miljoonan euron koronatuesta musiikin säveltäjille,…
Suomi elää luovuudesta -kampanja korostaa luovan työn merkitystä Suomelle
07.05.2021
Luovan työn tekijät ja järjestöt vetoavat tänään alkavalla ”Suomi elää luovuudesta” -kampanjallaan kulttuurialan arvostuksen puolesta. Kampanja…
Esitys vuoden 2021 toisessa lisätalousarvioesityksen määrärahojen kohdentamisesta
05.05.2021

5.5.2021
Jakelu: opetus- ja kulttuuriministeriö, taiteen edistämiskeskus, hallituspuolueet

Huhtikuu
Musiikkialalle tulossa jo toinen satojen miljoonien miinusvuosi
09.04.2021
Maaliskuussa tuli täyteen vuosi koronapandemian aiheuttamaa poikkeustilaa. Erityisesti elävän musiikin kenttää lamaannuttavat toimintarajoitukset jatkuvat…
Teoston lausunto koskien tapahtumatakuuta
07.04.2021

Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry (jäljempänä Teosto) kiittää mahdollisuudesta lausua otsikon asiassa.

Maaliskuu
Teoston maaliskuun tilitys toi 9,8 miljoonaa säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikkikustantajille
18.03.2021
Teosto on maksanut asiakkailleen maaliskuun tilityksen tänään 18.3.2021. Tilityksessä maksettiin pääosin viime vuoden loppukesältä kertyneitä…
Teoston lausunto opetus- ja kulttuuriministeriön pyöreän pöydän keskusteluun
15.03.2021
Säveltäjäin tekijänoikeustoimisto Teosto kiittää mahdollisuudesta tuoda esiin musiikkialan näkemyksiä siitä, mitä hallituksen tulisi tehdä…
Helmikuu
Teoston Vuoden musiikintekijä -palkinto Janne Rintalalle
12.02.2021
Säveltäjä, sanoittaja Janne Rintalalle on annettu Iskelmä Gaalassa 2021 Teoston Vuoden musiikintekijä -tunnustuspalkinto.
Teoston jäsenkokous valmisteli uutta koronatukikierrosta sekä päätti sääntömuutoksista
02.02.2021
Teostossa ylintä päätösvaltaa käyttävät sen jäsenet kaksi kertaa vuodessa järjestettävässä jäsenkokouksessa. Teoston jäsenkokous kokoontui…
Tammikuu
Neuvottelutulos operaattoreiden kanssa takaa ulkomaisten tv-kanavien näkymisen jatkossakin
29.01.2021
Tekijänoikeusjärjestöt Kopiosto ja Teosto ovat sopineet FiComin edustamien operaattoreiden kanssa ulkomaisten tv-kanavien jakelusta kaapeli-…
Teosto mukana Iskelmä Gaalassa 12.2.2021
28.01.2021
Teosto on mukana Iskelmä Gaalassa 2021 ja jakaa Vuoden Musiikintekijä -palkinnon.
Teosto huolehtii Sibeliuksen teosten tekijänoikeuksista
28.01.2021
Jean Sibelius on edelleen yksi soitetuimmista suomalaisista säveltäjistä maailmalla. Sibeliuksen teoksia käytetään monissa yhteyksissä ja aika ajoin…
Tutkimus: Kulttuuri ja luovat alat avainasemassa Euroopan kasvussa ja talouden jälleenrakennuksessa
26.01.2021
Luova ala on kasvava toimiala, joka on kärsinyt koronasta muita toimialoja enemmän, kertoo tuore tutkimus.
Teosto on Emma Gaalan Vuoden biisi -kategorian kumppani
21.01.2021
​Teosto on mukana 14. toukokuuta Hartwall Areenalla järjestettävässä Emma Gaalassa Vuoden biisi -kategorian kumppanina. Vuoden biisi –kategoriassa…
Uusien musiikintekijöiden TOP20 -kurssi starttaa
18.01.2021
Kuudetta kertaa järjestettävä Top 20 – Future Hitmakers -intensiivikurssi alkaa tänään 18.1. Kurssille osallistuu 21 nuorta musiikintekijää, jotka…
Teoston näkemyksiä valtion lisäbudjettivalmisteluun 2021
15.01.2021
Koronatilanne on kehittynyt Suomessa loppuvuodesta 2020 huonompaan suuntaan ja vaikuttaa voimakkaasti musiikkialan toimijoiden toimintaan vielä vuonna 2021.…
Annathan meille palautetta!

Kehitämme verkkosivujamme ja otamme mielellämme vastaan palautetta. Vastaaminen onnistuu nopeasti!