Siirry sisältöön

Uutishuone

Tutustu tiedotteisiin, kannanottoihin ja uratarinoihimme.

Joulukuu
TOP 20 – Future Hitmakers – Vuoden 2024 kurssilaiset valittu
20.12.2023
Top 20 – Future Hitmakers -kurssin tavoitteena on auttaa musiikin tekijöitä etenemään urallaan, verkostoitumaan muiden biisintekijöiden ja musiikkialan…
Iiris Suomela aloittaa työt musiikin luovan alkutuotannon edunvalvojana
20.12.2023
Teosto, Suomen Musiikintekijät, Suomen Säveltäjät ja Suomen Musiikkikustantajat ovat palkanneet yhteisen edunvalvontapäällikön edistämään musiikin…
Teosto tilitti lähes 15 miljoonaa euroa musiikin tekijöille ja kustantajille – mukana kaksi täysin uutta korvausten lähdettä
14.12.2023
Tekijänoikeusjärjestö Teosto on tilittänyt tänään 14.12.2023 musiikin käyttökorvauksia 14,7 miljoonan euron edestä musiikin säveltäjille,…
Teoston ylimääräinen jäsenkokous päätti uuden kulttuurisäätiön perustamisesta
14.12.2023
Teoston ylimääräinen jäsenkokous on päättänyt perustaa uuden säätiön kotimaisen luovan säveltaiteen edistämiseen. Säätiö tähtää kotimaisen…
Neuvottelutulos EU:n tekoälyasetuksesta: tekoälymallien läpinäkyvyyteen velvoitteita
11.12.2023
Euroopan Unioni saavutti viikonloppuna neuvottelutuloksen uudesta tekoälyasetuksesta, jolla säädellään tekoälysovellusten käyttöä ja niitä koskevia…
Uudet soundit -kisan voittajat valittu: wherismike, Nupu ja rock band from hell nähdään ensi kesänä isoilla festarilavoilla
07.12.2023
Teoston ja Nelonen Media Liven järjestämä ’Uudet soundit’ -kampanja on valinnut kolme tuoretta esiintyjää ensi kesän festivaaleille. Tuomariston…
Euroopan parlamentin kulttuuri- ja koulutusvaliokunta esittää uutta sääntelyä musiikin suoratoistoalustoille
01.12.2023
Euroopan parlamentin kulttuuri- ja koulutusvaliokunta äänesti tällä viikolla musiikin suoratoistoa koskevasta raportista, joka esittää…
Marraskuu
Teoston ylimääräinen jäsenkokous kokoontuu päättämään uuden kulttuurisäätiön perustamisesta
30.11.2023
Teoston hallitus on kutsunut koolle yhdistyksen ylimääräisen kokouksen päättämään Teoston kulttuurisäätiön perustamisesta. Säätiön tehtävänä…
Uusi AV Music -palvelu helpottaa musiikinkäyttöä av-tuotannoissa
24.11.2023
Suomessa aloittaa toimintansa uusi palvelu, joka yhdistää AV-tuotantojen tekijät ja musiikkioikeuksien haltijat. Palvelussa av-tuotantojen tekijät voivat…
Uusista festivaaliesiintyjistä yli 4500 ehdotusta – tuomaristo valitsi shortlistalle kiinnostavimmat uutuudet
07.11.2023
Teosto ja Nelonen Media Liven ”Uudet soundit” -kampanja tuotti runsaasti ehdotuksia esiintyjiksi ensi kesän suurille festivaaleille. Tuomaristo on nyt…
Lokakuu
Luova ala on globaalisti toipunut koronapandemiasta – digitaaliset alustat ensimmäistä kertaa suurimpana korvausten lähteenä
26.10.2023
Luovien alojen tekijänoikeuskorvaukset nousivat vuonna 2022 maailmanlaajuisesti lähes 27 prosenttia ennätyslukemiin, yli 12 miljardiin euroon. Suurimmaksi…
Teosto allekirjoittanut vastuullisen tekoälyn periaatteet – puolustamme inhimillisen luovuuden ja taiteen asemaa
23.10.2023
Teosto ja sen jäsenjärjestöt ovat allekirjoittaneet kansainväliset vastuullisen tekoälyn käytön periaatteet. Periaatteilla pyritään nostamaan…
Musiikinkuuntelu Suomessa 2023: tekoälyn käytön laajentuminen musiikkialalle on suomalaisille tuttu asia, sympatia artistien ja tekijöiden puolella
18.10.2023
Teoston ja IFPI – Musiikkituottajat ry:n Musiikinkuuntelu Suomessa 2023 -tutkimuksen mukaan suomalaiset olivat vielä kolme vuotta sitten varsin torjuvia…
Teoston kansainvälisiltä markkinoilta keräämät korvaukset vahvassa kasvussa
11.10.2023
Kansainvälisten asioiden kehittämistä jatketaan asiakaskokemusjohtaja Miia Engbergin johdolla
Musiikinkuuntelu Suomessa 2023: suomalaisista on tullut listapop-kansa, pop-iskelmällä hurja nousu kymmenessä vuodessa
11.10.2023
Teoston ja IFPI – Musiikkituottajat ry:n Musiikinkuuntelu Suomessa 2023 -tutkimuksen mukaan suomalaista on tullut kaikkiruokaisempi pop-kansa kymmenessä…
Musiikinkuuntelu Suomessa 2023: musiikinkuuntelu kuulokkeilla lisääntyy, yhteisöllisyyttä haetaan musiikkitapahtumista
06.10.2023
Teoston ja IFPI – Musiikkituottajat ry:n Musiikinkuuntelu Suomessa 2023 -tutkimuksen mukaan musiikki on ainakin jossain määrin tärkeää 89 prosentille…
Kolmannes musiikin tekijöistä käyttää jo tekoälyä apunaan – omista oikeuksista halutaan pitää kiinni
03.10.2023
Tekoäly tulee vauhdilla myös suomalaiselle musiikkialalle. Teoston tekemän kyselyn mukaan noin kolmanneksella alan ammattilaisista on jo kokemusta…
Teosto ja Nelonen työskentelevät yhdessä kotimaisen musiikin tulevaisuuden puolesta – haussa tuoreita esiintyjiä ensi kesän festareille
02.10.2023
Live-esiintyminen ja keikat ovat edelleen musiikkialalla keskeisimpiä keinoja päästä yleisön suosioon. Kun keikkoja ei korona-aikana ollut, monta nuorta…
Syyskuu
Teosto tilitti 15 miljoonaa euroa musiikin tekijöille ja kustantajille 
14.09.2023
Teosto on maksanut tänään to 14.9. säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikkikustantajille yhteensä 15 miljoonaa euroa. Tästä 6,1 miljoonaa…
Teoston eettiset periaatteet ovat toiminnan selkäranka
08.09.2023
Tekijänoikeusjärjestö Teosto on julkaissut eettiset periaatteet, jotka toimivat ohjenuorana sen työskentelylle ja menettelyille. Periaatteet on laadittu…
Vuoden raportoija -palkinto tanssilavojen sankarille Antti Ahopellolle
01.09.2023
Teosto on myöntänyt vuoden 2023 Vuoden raportoija –tunnustuksen ja 2000 euron palkintosumman Antti Ahopellolle, joka on kerännyt suosiota Suomen…
Elokuu
Vuoden Musiikkioivallus -palkinto Hetki lyö -elokuvalle
31.08.2023
Hetki lyö -rikoselokuva on palkittu tänään Vuoden musiikkioivallus -palkinnolla audiovisuaalisen alan Screen Helsinki -tapahtumassa. Palkinnolla nostetaan…
Vuoden musiikkioivallus -palkinnon saajaksi ehdolla kaksi elokuvaa ja kaksi televisiosarjaa
16.08.2023
Ammattilaistuomaristo on nimennyt neljä ehdokasta Vuoden musiikkioivallus -palkinnolle, joka nostaa esiin musiikin käyttöä elokuvissa ja tv-tuotannoissa.…
Heinäkuu
Kotimainen musiikki soi vuonna 2022 eniten Ylen maakuntaradioissa ja elävän musiikin tapahtumissa
06.07.2023
Teoston vuoden 2022 tilastojen mukaan kotimaisen musiikin soitto radio- ja televisiokanavilla on pysynyt keskimäärin vuoden 2021 tasolla. Edukseen erottuvat…
Kesäkuu
BESSin Ram Pam Pam on vuoden 2022 soitetuin kotimainen kappale
28.06.2023
Jonas Olssonin, Tomi Saarion ja Essi Launimon alias BESSin kirjoittama Ram pam Pam keräsi viime vuoden aikana yhteensä 8357 soittokertaa radiosta, tv:stä ja…
Teosto tilitti yli 27 miljoonaa euroa musiikin tekijöille ja kustantajille
08.06.2023
Teosto on maksanut musiikin säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja kustantajille kesäkuun tilityksen tänään 8.6.2023. Musiikin käyttö näyttää…
Musiikkiala toimii yhdessä sukupuolitasa-arvon edistämiseksi
02.06.2023
Suomalaisen musiikkialan toimijat ovat ryhtyneet edistämään tasapuolisemman sukupuolijakauman toteutumista alalla monin keinoin. Maaliskuussa julkaistu…
Toukokuu
Vilkas tapahtumakesä ja online-musiikin käyttö kasvattivat merkittävästi tekijänoikeustuottoja – Teosto teki ennätystuloksensa vuonna 2022
19.05.2023
Musiikin tekijänoikeuskorvauksia säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikkikustantajille keräävä Teosto teki vuonna 2022 ennätystuloksensa.…
Vuoden Musiikkioivallus -palkinto kirittää jälleen musiikin oivaltavaan käyttöön av-teoksissa
16.05.2023
Musiikin tekijänoikeusjärjestöt Gramex ja Teosto jakavat jälleen 31.8.2023 järjestettävässä audiovisuaalisen alan Screen Helsinki -tapahtumassa Vuoden…
Huhtikuu
Teosto-palkinto Mikko Sarvanteen, Draama-Helmin sekä Sanna Ahvenjärven ja Tapio Lappalaisen sävelteoksille
28.04.2023
Vuoden 2023 Teosto-palkinnon voittajat ovat Mikko Sarvanteen sävellykset Mikko Sarvanne Gardenin levyllä Heräämisen valkea myrsky, Helmi Kajasteen ja…
Maaliskuu
Teosto tilitti yli 11 miljoonaa euroa musiikin tekijöille ja kustantajille 
23.03.2023
Teosto on maksanut tänään to 23.3. säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikkikustantajille yhteensä 11,3 miljoonaa euroa. Tästä 5,4…
Vuosi 2022: Teosto keräsi kaikkien aikojen korkeimmat tuottonsa, toiminnan kuluprosentti ennätyksellisen alhainen
17.03.2023
Teoston musiikin säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikkikustantajille keräämien tekijänoikeuskorvausten kokonaismäärä nousi kaikkien…
Tutkimus: Nais- ja miesmusiikintekijöillä täysin eri käsitys alan tasa-arvoisuudesta – musiikkiala ryhtyy toimenpiteisiin
08.03.2023
Tuoreen suomalaisen kyselytutkimuksen mukaan 70 prosenttia naispuolisista säveltäjistä ja sanoittajista kokee musiikkialan epätasa-arvoisena, kun miesten …
Helmikuu
Vuoden 2023 Teosto-palkinnon voittajaksi ehdolla kuusi musiikkiteosta
15.02.2023
Vuoden 2023 Teosto-palkinnon ehdokkaat valittiin vuonna 2022 julkaistuista kotimaisista sävelteoksista. Jo vuodesta 2003 lähtien, nyt 18. kerran jaettava…
Vuoden musiikintekijä -palkinto sanoittaja Saara Törmälle
12.02.2023
Sanoittaja Saara Törmälle myönnettiin tänään Iskelmä Gaalassa Teoston Vuoden musiikintekijä -tunnustuspalkinto. Törmä on Suomen tunnetuimpia…

Annathan meille palautetta!

Kehitämme verkkosivujamme ja otamme mielellämme vastaan palautetta. Vastaaminen onnistuu nopeasti!