Siirry sisältöön

Uutishuone

Tutustu tiedotteisiin, kannanottoihin ja uratarinoihimme.

Joulukuu
TOP 20 – Future Hitmakers – Vuoden 2024 kurssilaiset valittu
20.12.2023
Top 20 – Future Hitmakers -kurssin tavoitteena on auttaa musiikin tekijöitä etenemään urallaan, verkostoitumaan muiden biisintekijöiden ja musiikkialan…
Iiris Suomela aloittaa työt musiikin luovan alkutuotannon edunvalvojana
20.12.2023
Teosto, Suomen Musiikintekijät, Suomen Säveltäjät ja Suomen Musiikkikustantajat ovat palkanneet yhteisen edunvalvontapäällikön edistämään musiikin…
Teosto tilitti lähes 15 miljoonaa euroa musiikin tekijöille ja kustantajille – mukana kaksi täysin uutta korvausten lähdettä
14.12.2023
Tekijänoikeusjärjestö Teosto on tilittänyt tänään 14.12.2023 musiikin käyttökorvauksia 14,7 miljoonan euron edestä musiikin säveltäjille,…
Teoston ylimääräinen jäsenkokous päätti uuden kulttuurisäätiön perustamisesta
14.12.2023
Teoston ylimääräinen jäsenkokous on päättänyt perustaa uuden säätiön kotimaisen luovan säveltaiteen edistämiseen. Säätiö tähtää kotimaisen…
Teoston syyskokous 2023: toimintasuunnitelman painotuksia kansainvälisyys, asiakaskeskeisyys ja vastuullisuus
13.12.2023
Teostossa ylintä päätösvaltaa käyttävät jäsenet kokoontuivat jälleen syyskokoukseen musiikkitalolle 13.12.2023. Kokouksessa hyväksyttiin muun muassa…
Teosto Vuoden biisi -kumppanina Emma Gaalassa
12.12.2023
Teosto on mukana helmikuun 17. päivä Espoon Metro Areenalla järjestettävässä Emma Gaalassa Vuoden biisi -kategorian kumppanina. Vuoden biisi…
Neuvottelutulos EU:n tekoälyasetuksesta: tekoälymallien läpinäkyvyyteen velvoitteita
11.12.2023
Euroopan Unioni saavutti viikonloppuna neuvottelutuloksen uudesta tekoälyasetuksesta, jolla säädellään tekoälysovellusten käyttöä ja niitä koskevia…
Uudet soundit -kisan voittajat valittu: wherismike, Nupu ja rock band from hell nähdään ensi kesänä isoilla festarilavoilla
07.12.2023
Teoston ja Nelonen Media Liven järjestämä ’Uudet soundit’ -kampanja on valinnut kolme tuoretta esiintyjää ensi kesän festivaaleille. Tuomariston…
Musiikkialan rekrytoinnin huoneentaulu kiinnittää huomion yhdenvertaisuuteen
05.12.2023
Musiikkialan toimijat ovat koonneet yhteisen rekrytointiohjeistuksen – rekrytoinnin huoneentaulun – jonka tavoitteena on lisätä yhdenvertaisuutta ja…
Euroopan parlamentin kulttuuri- ja koulutusvaliokunta esittää uutta sääntelyä musiikin suoratoistoalustoille
01.12.2023
Euroopan parlamentin kulttuuri- ja koulutusvaliokunta äänesti tällä viikolla musiikin suoratoistoa koskevasta raportista, joka esittää…
Marraskuu
Teoston ylimääräinen jäsenkokous kokoontuu päättämään uuden kulttuurisäätiön perustamisesta
30.11.2023
Teoston hallitus on kutsunut koolle yhdistyksen ylimääräisen kokouksen päättämään Teoston kulttuurisäätiön perustamisesta. Säätiön tehtävänä…
TET-harjoittelu Teostolla toi Daniel Elolle kokemusta musiikkialasta
28.11.2023
15-vuotias Daniel Elo suoritti kahden viikon työelämätutustumisjaksonsa Teostolla marraskuussa. Kirkkojärven koulussa Espoossa 9. luokkaa käyvä Daniel…
Uusi AV Music -palvelu helpottaa musiikinkäyttöä av-tuotannoissa
24.11.2023
Suomessa aloittaa toimintansa uusi palvelu, joka yhdistää AV-tuotantojen tekijät ja musiikkioikeuksien haltijat. Palvelussa av-tuotantojen tekijät voivat…
Teoston näkemykset kulttuuripoliittisen selonteon taustoittamiseksi
21.11.2023
Pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelman mukaan ”Taiteella ja kulttuurilla on itseisarvo. Monipuolinen ja arvostettu taide- ja…
Tekijänoikeusbarometri 2023: yhä useampi suomalainen suhtautuu tekijänoikeusjärjestöihin positiivisesti
16.11.2023
Suomalaiset suhtautuvat tekijänoikeusjärjestöihin edellisvuotta myönteisemmin, kerrotaan Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen…
Uusista festivaaliesiintyjistä yli 4500 ehdotusta – tuomaristo valitsi shortlistalle kiinnostavimmat uutuudet
07.11.2023
Teosto ja Nelonen Media Liven ”Uudet soundit” -kampanja tuotti runsaasti ehdotuksia esiintyjiksi ensi kesän suurille festivaaleille. Tuomaristo on nyt…
Markkinaoikeus jätti tutkimatta ja hylkäsi Teoston vaatimukset MTV Oy:n maksullisten av-palveluiden musiikinkäyttökorvauksista
03.11.2023
Markkinaoikeus on 31.10.2023 antanut ratkaisunsa Teoston ja MTV:n väliseen erimielisyyteen koskien MTV:n kuluttajille maksullisten av-sisältöjen…
Tomi Juntunen Teoston talousjohtajaksi
01.11.2023
KTM Tomi Juntunen on nimitetty Teoston talousjohtajaksi 1.11.2023 alkaen. Juntusella on pitkä ura Teoston eri tehtävissä, viimeisimmäksi…
Lokakuu
Teoston lausunto valtion talousarvioesitykseen vuodelle 2024
27.10.2023

VALTIOVARAINVALIOKUNNAN SIVISTYS- JA TIEDEJAOSTOLLE

Luova ala on globaalisti toipunut koronapandemiasta – digitaaliset alustat ensimmäistä kertaa suurimpana korvausten lähteenä
26.10.2023
Luovien alojen tekijänoikeuskorvaukset nousivat vuonna 2022 maailmanlaajuisesti lähes 27 prosenttia ennätyslukemiin, yli 12 miljardiin euroon. Suurimmaksi…
Teosto allekirjoittanut vastuullisen tekoälyn periaatteet – puolustamme inhimillisen luovuuden ja taiteen asemaa
23.10.2023
Teosto ja sen jäsenjärjestöt ovat allekirjoittaneet kansainväliset vastuullisen tekoälyn käytön periaatteet. Periaatteilla pyritään nostamaan…
Musiikinkuuntelu Suomessa 2023: tekoälyn käytön laajentuminen musiikkialalle on suomalaisille tuttu asia, sympatia artistien ja tekijöiden puolella
18.10.2023
Teoston ja IFPI – Musiikkituottajat ry:n Musiikinkuuntelu Suomessa 2023 -tutkimuksen mukaan suomalaiset olivat vielä kolme vuotta sitten varsin torjuvia…
Teoston kansainvälisiltä markkinoilta keräämät korvaukset vahvassa kasvussa
11.10.2023
Kansainvälisten asioiden kehittämistä jatketaan asiakaskokemusjohtaja Miia Engbergin johdolla
Musiikinkuuntelu Suomessa 2023: suomalaisista on tullut listapop-kansa, pop-iskelmällä hurja nousu kymmenessä vuodessa
11.10.2023
Teoston ja IFPI – Musiikkituottajat ry:n Musiikinkuuntelu Suomessa 2023 -tutkimuksen mukaan suomalaista on tullut kaikkiruokaisempi pop-kansa kymmenessä…
Musiikinkuuntelu Suomessa 2023: musiikinkuuntelu kuulokkeilla lisääntyy, yhteisöllisyyttä haetaan musiikkitapahtumista
06.10.2023
Teoston ja IFPI – Musiikkituottajat ry:n Musiikinkuuntelu Suomessa 2023 -tutkimuksen mukaan musiikki on ainakin jossain määrin tärkeää 89 prosentille…
Kolmannes musiikin tekijöistä käyttää jo tekoälyä apunaan – omista oikeuksista halutaan pitää kiinni
03.10.2023
Tekoäly tulee vauhdilla myös suomalaiselle musiikkialalle. Teoston tekemän kyselyn mukaan noin kolmanneksella alan ammattilaisista on jo kokemusta…
Teosto ja Nelonen työskentelevät yhdessä kotimaisen musiikin tulevaisuuden puolesta – haussa tuoreita esiintyjiä ensi kesän festareille
02.10.2023
Live-esiintyminen ja keikat ovat edelleen musiikkialalla keskeisimpiä keinoja päästä yleisön suosioon. Kun keikkoja ei korona-aikana ollut, monta nuorta…
Syyskuu
Teoston lausunto EU:n tekoälyasetusta koskevaan jatkokirjelmään
19.09.2023

SIVISTYSVALIOKUNNALLE 19.9.2023

Elma.livestä askelmerkit kohti yhdenvertaista musiikkialaa
15.09.2023
Keväällä 2023 toteutetun Tasapuolisempi sukupuolijakauma musiikkialalle -selvityksen tulokset osoittivat, etteivät sukupuolten tasa-arvo ja yhdenvertaisuus…
Teosto tilitti 15 miljoonaa euroa musiikin tekijöille ja kustantajille 
14.09.2023
Teosto on maksanut tänään to 14.9. säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikkikustantajille yhteensä 15 miljoonaa euroa. Tästä 6,1 miljoonaa…
Teoston eettiset periaatteet ovat toiminnan selkäranka
08.09.2023
Tekijänoikeusjärjestö Teosto on julkaissut eettiset periaatteet, jotka toimivat ohjenuorana sen työskentelylle ja menettelyille. Periaatteet on laadittu…
Säv. san. sov. -podcastin viides kausi alkaa
04.09.2023
Vuodesta 2017 asti musiikinystäviä ja -tekijöitä ilahduttanut Teoston Säv. San. Sov. -podcast jatkuu viidennellä kaudellaan 4. syyskuuta 2023.…
Vuoden raportoija -palkinto tanssilavojen sankarille Antti Ahopellolle
01.09.2023
Teosto on myöntänyt vuoden 2023 Vuoden raportoija –tunnustuksen ja 2000 euron palkintosumman Antti Ahopellolle, joka on kerännyt suosiota Suomen…
Elokuu
Vuoden Musiikkioivallus -palkinto Hetki lyö -elokuvalle
31.08.2023
Hetki lyö -rikoselokuva on palkittu tänään Vuoden musiikkioivallus -palkinnolla audiovisuaalisen alan Screen Helsinki -tapahtumassa. Palkinnolla nostetaan…
Uusi palvelu av-alan musiikkitarpeisiin lanseerataan syksyllä 2023
31.08.2023
AV Music on Gramexin, Teoston ja GT Musiikkilupien yhdessä tuottama uusi pilotoitava palvelu, joka yhdistää musiikin käyttäjien tarpeet ja musiikin…
Vuoden musiikkioivallus -palkinnon saajaksi ehdolla kaksi elokuvaa ja kaksi televisiosarjaa
16.08.2023
Ammattilaistuomaristo on nimennyt neljä ehdokasta Vuoden musiikkioivallus -palkinnolle, joka nostaa esiin musiikin käyttöä elokuvissa ja tv-tuotannoissa.…
Heinäkuu
Kotimainen musiikki soi vuonna 2022 eniten Ylen maakuntaradioissa ja elävän musiikin tapahtumissa
06.07.2023
Teoston vuoden 2022 tilastojen mukaan kotimaisen musiikin soitto radio- ja televisiokanavilla on pysynyt keskimäärin vuoden 2021 tasolla. Edukseen erottuvat…
Kesäkuu
Hallitusohjelma musiikkialan näkökulmasta
29.06.2023
Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelma sisältää paljon luoville aloille tärkeitä kirjauksia ja tavoitteita. Kokosimme alle keskeisimmät…
BESSin Ram Pam Pam on vuoden 2022 soitetuin kotimainen kappale
28.06.2023
Jonas Olssonin, Tomi Saarion ja Essi Launimon alias BESSin kirjoittama Ram pam Pam keräsi viime vuoden aikana yhteensä 8357 soittokertaa radiosta, tv:stä ja…
Teosto tilitti yli 27 miljoonaa euroa musiikin tekijöille ja kustantajille
08.06.2023
Teosto on maksanut musiikin säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja kustantajille kesäkuun tilityksen tänään 8.6.2023. Musiikin käyttö näyttää…
Musiikkiala toimii yhdessä sukupuolitasa-arvon edistämiseksi
02.06.2023
Suomalaisen musiikkialan toimijat ovat ryhtyneet edistämään tasapuolisemman sukupuolijakauman toteutumista alalla monin keinoin. Maaliskuussa julkaistu…
Toukokuu
Meet the Authors: Luovan työn tekijät keskustelevat europarlamentaarikkojen kanssa tulonmuodostuksen kysymyksistä
23.05.2023
Noin 20 musiikintekijää ja säveltäjää eri puolilta EU:ta kokoontui Brysselissä ”Meet the Authors” -tapahtumaan keskustelemaan europarlamentaarikkojen…
Vilkas tapahtumakesä ja online-musiikin käyttö kasvattivat merkittävästi tekijänoikeustuottoja – Teosto teki ennätystuloksensa vuonna 2022
19.05.2023
Musiikin tekijänoikeuskorvauksia säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikkikustantajille keräävä Teosto teki vuonna 2022 ennätystuloksensa.…
Riku Salomaa uudeksi jäseneksi Teoston hallitukseen
17.05.2023
Teoston sääntömääräinen kevätkokous järjestettiin 17.5.2023 Crowne Plazassa Helsingissä ja etäyhteydellä. Kokouksessa hyväksyttiin Teoston…
Vuoden Musiikkioivallus -palkinto kirittää jälleen musiikin oivaltavaan käyttöön av-teoksissa
16.05.2023
Musiikin tekijänoikeusjärjestöt Gramex ja Teosto jakavat jälleen 31.8.2023 järjestettävässä audiovisuaalisen alan Screen Helsinki -tapahtumassa Vuoden…
Teoston käyttäjäasiakkaiden yleiset sopimusehdot muuttuvat 3.7.2023  
15.05.2023
Olemme muuttaneet Teoston yleisiä sopimusehtoja. Muutetut ehdot tulevat voimaan 3.7.2023.
Ehdokkaat: Teoston hallituksen puheenjohtaja ja jäsenet 2023-24
12.05.2023
Teoston vaalivaliokunnan esitys 9.3.2023: Teosto ry:n hallituksen jäsenet kevätkokouksesta 2023 kevätkokoukseen 2024.
Tuore videosarja tutustuttaa nuoret musiikin tekijät tekijänoikeuksien ja Teoston saloihin
05.05.2023
Teoston uudessa videosarjassa musiikin tekijä sekä Teoston asiakas ja hallituksen jäsen Iisa Pajula kertoo musiikin tekijänoikeudesta, musiikin…
Huhtikuu
Teosto-palkinto Mikko Sarvanteen, Draama-Helmin sekä Sanna Ahvenjärven ja Tapio Lappalaisen sävelteoksille
28.04.2023
Vuoden 2023 Teosto-palkinnon voittajat ovat Mikko Sarvanteen sävellykset Mikko Sarvanne Gardenin levyllä Heräämisen valkea myrsky, Helmi Kajasteen ja…
Tekijänoikeuspäivänä 26.4. juhlitaan luovan alan tekijöitä – Luova ala tuottaa työtä, hyvinvointia ja tuloja
26.04.2023
Huhtikuun 26. päivä vietetään tekijänoikeuspäivää, ©-DAY:ta, Suomessa. Tekijänoikeus on koko luovan talouden kivijalka: se mahdollistaa monelle…
Teosto mukana Seinäjoen Tangomarkkinoiden sävellys- ja sanoituskilpailussa
18.04.2023
Teosto jatkaa työtään monimuotoisen uuden musiikin ja sen tekijyyden edistämiseksi. Vuonna 2023 toimimme Seinäjoen Tangomarkkinoiden kumppanina…
Maaliskuu
Yli kolmannes musiikkialan taiteilijoista harkinnut ammatin vaihtoa
31.03.2023
Vastajulkaistu Taiteen ja kulttuurin barometri osoittaa, että taiteilijoiden kokemus työnsä merkityksellisyydestä on vahvaa, mutta monet…
Maaliskuun 2023 tilitys: lupamaksuista saamatta olevat korvaukset
23.03.2023
Teoston tapahtuma-asiakkailta perimät musiikinkäyttömaksut tilitetään edelleen musiikin säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja kustantajille…
Teosto tilitti yli 11 miljoonaa euroa musiikin tekijöille ja kustantajille 
23.03.2023
Teosto on maksanut tänään to 23.3. säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikkikustantajille yhteensä 11,3 miljoonaa euroa. Tästä 5,4…
Teosto facts -webinaarissa on vaihtuvat vieraat. Kuvassa Vappu Aura, Tido Ngyuen ja Susanna Perämää
Teoston webinaarit: Tekijöille ja Luvan kanssa
Teosto Tekijöille -webinaari järjestetään kaksi kertaa vuodessa, aina vaihtuvin ajankohtaisin teemoin. Webinaarin tarkoituksena on tarkastella musiikin…
Vuosi 2022: Teosto keräsi kaikkien aikojen korkeimmat tuottonsa, toiminnan kuluprosentti ennätyksellisen alhainen
17.03.2023
Teoston musiikin säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikkikustantajille keräämien tekijänoikeuskorvausten kokonaismäärä nousi kaikkien…
Teosto mukana korona-ajan kulttuuripolitiikkaa ruotivassa hankkeessa
10.03.2023
Korona-aikaa ei ole Suomen kulttuurikentällä unohdettu. Muusikko, dramaturgi Paula Vesalan aloitteesta syntynyt monialainen työryhmä on aloittanut…
Tutkimus: Nais- ja miesmusiikintekijöillä täysin eri käsitys alan tasa-arvoisuudesta – musiikkiala ryhtyy toimenpiteisiin
08.03.2023
Tuoreen suomalaisen kyselytutkimuksen mukaan 70 prosenttia naispuolisista säveltäjistä ja sanoittajista kokee musiikkialan epätasa-arvoisena, kun miesten …
Helmikuu
Tekijänoikeuslain uudistus hyväksytty eduskunnassa – musiikin tekijöiden asema suhteessa alustapalveluihin vahvistuu
28.02.2023
Eduskunta on istunnossaan 27.2.2023 hyväksynyt lain tekijänoikeuslain ja sähköisen viestinnän palveluista annetun lain muuttamisesta. Lailla saatetaan…
Musiikki voi olla lääke eriarvoistumiseen
25.02.2023
Helsingin Sanomat uutisoi (15.2.) Helsingin kaupungin suunnitelmasta tarkastella painotetun opetuksen järjestämistapaa. Virkavalmistelun tavoitteena on…
Vuoden 2023 Teosto-palkinnon voittajaksi ehdolla kuusi musiikkiteosta
15.02.2023
Vuoden 2023 Teosto-palkinnon ehdokkaat valittiin vuonna 2022 julkaistuista kotimaisista sävelteoksista. Jo vuodesta 2003 lähtien, nyt 18. kerran jaettava…
Vuoden musiikintekijä -palkinto sanoittaja Saara Törmälle
12.02.2023
Sanoittaja Saara Törmälle myönnettiin tänään Iskelmä Gaalassa Teoston Vuoden musiikintekijä -tunnustuspalkinto. Törmä on Suomen tunnetuimpia…
Päivitimme tietosuojalausekettamme
10.02.2023
Olemme päivittäneet tietosuojalausekkeemme seuraavia kohtia: 2. Mitä tietoja käsittelemme ja mistä saamme tiedot: Muut kuin Teoston edustamat…
Emma Gaala 2023: BESSin Ram pam pam on vuoden biisi
03.02.2023
Teosto on mukana vuosittain järjestettävässä Emma Gaalassa Vuoden biisi -kategorian kumppanina. Vuoden biisiksi valittiin viime vuoden jättihitti Ram pam…
Musiikin luova alkutuotanto perusti advisory boardin tukemaan vaikuttamistoimintaansa
01.02.2023
Neljä musiikin luovan alkutuotannon järjestöä: Teosto, Suomen Musiikintekijät, Suomen Musiikkikustantajat ja Suomen Säveltäjät ovat eduskuntavaalien…
Tammikuu
Teosto kumppanina nykymusiikin Musica nova -festivaalilla – asiaa musiikin merkityksestä ja säveltäjän työstä
31.01.2023
Teosto on mukana 1.-12.3.2023 järjestettävällä nykytaidemusiikin Musica nova Helsinki -festivaalilla.  Joka toinen vuosi järjestettävä Musica nova…
Kysely kartoittaa syitä musiikkialan epätasaiseen sukupuolijakaumaan – miksi niin harva nainen päätyy tekemään musiikkia itse?
17.01.2023
Musiikkia kirjoittavista säveltäjistä, sanoittajista ja sovittajista peräti 80 prosenttia on miespuolisia. Naisten osuus musiikin tekijöistä on vuosien…
Vuoden Musiikintekijä -palkinto jaetaan jälleen Iskelmä Gaalassa 17.2.2023
16.01.2023
Teosto jatkaa vuonna 2023 Iskelmä Gaalan pääyhteistyökumppanina. Gaalassa jaetaan vuosittain  Vuoden Musiikintekijä-palkinto ansioituneelle…
Luovan alan metadataa kehittävä ISNI-hanke jatkuu vuoteen 2024 asti
12.01.2023
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt lisärahoitusta keväällä 2022 käynnistetylle tekijänoikeusjärjestöjen ISNI-projektille, jonka aikana…

Annathan meille palautetta!

Kehitämme verkkosivujamme ja otamme mielellämme vastaan palautetta. Vastaaminen onnistuu nopeasti!