Siirry sisältöön

Uutishuone

Tutustu tiedotteisiin, kannanottoihin ja uratarinoihimme.

Joulukuu
Tunnetut musiikintekijät auttavat nuoria biisintekijöitä uralla eteenpäin – yli 200 hakijaa pop-musiikkikurssille
17.12.2019
Yli 200 nuorta musiikintekijää haki ensi keväänä järjestettävälle Top 20 – Future Hitmakers -intensiivikurssille. Kurssille valittiin 21…
Teosto mukana kumppanina Emma-gaalassa
13.12.2019
  Teosto on mukana Emma-gaalassa 2020 Vuoden biisi -kategorian kumppanina. Vuoden biisi -kategoria esittelee kunakin vuonna vuoden kotimaisen popmusiikin…
Joulukuun tilityksessä 10,7 miljoonaa säveltäjille, sanoittajille ja kustantajille
12.12.2019
Teoston on maksanut joulukuun tilityksen asiakkailleen 12.12.2019. Joulukuun potti oli tänä vuonna kaikkien aikojen suurin, yhteensä 10,7 miljoonaa euroa.…
Marraskuu
Markkinaoikeus hyväksyi valtaosan Teoston MTV:lle esittämistä vaatimuksista
29.11.2019

Levykaupoille vuosikymmenen ensimmäinen plusvuosi?
26.11.2019
Pitkään kutistunut äänitemyynti on kääntymässä vuonna 2019 alan erikoisliikkeissä ensi kertaa pienen pienelle plussalle.  Fyysisiä äänitteitä…
Kommentti: Musiikinesitysluvista ja esitysilmoituksista
25.11.2019
Kommenttina Facebookissa parin viime päivän aikana käytyyn keskusteluun musiikinesitysluvista ja esitysilmoituksista: Musiikin julkiseen esittämiseen…
Einille, Tino Alhgrenille ja Neitoset-orkesterille Kullervo Linnan Säätiön palkinnot
25.11.2019
Kullervo Linnan Säätiön palkinnot jaettiin tänään iskelmälaulaja Einille, tanssiorkesterille Neitoset ja tangolaulaja Tino Ahlgrenille. Vuosittain…
Yhä isompi osa tekijänoikeuskorvauksista tulee digikanavista
20.11.2019
Maailmanlaajuisten tekijänoikeuskorvausten kokonaismäärä kasvoi vuonna 2018 kaikkiaan 0,9 prosenttia ennätykselliseen 9,65 miljardiin euroon. Tähän…
Teostolla henkilöstö opiskelee porukalla – yhdeksänkymppinen järjestö uudistuu ihmisten kautta
19.11.2019

Lokakuu
Ilmoitathan heinä-syyskuun keikat ja konsertit 31.10. mennessä
17.10.2019
Nyt on aika tehdä ilmoitukset esityksistä, jos olet esiintynyt keikoilla tai konserteissa heinä-syyskuussa. Voit tehdä ilmoitukset…
Musiikin käytöstä Facebookissa pohjoismainen sopimus
17.10.2019
Pohjoismaisten musiikin tekijänoikeusjärjestöjen Teoston, Kodan (Tanska) ja Tonon (Norja) yhteisyritys Polaris Hub on tehnyt musiikin käyttöä koskevan…
Teosto aloittaa yhteistyön Session-palvelun kanssa – pilotin tavoitteena laadukkaampi metadata
09.10.2019
Tekijänoikeusjärjestö Teosto aloittaa yhteistyön startup-yhtiö Sessionin kanssa. Pilotin aikana rakennetaan rajapinta Sessionin palveluun, jonka kautta…
Suomalaisten musiikinkuuntelu muuttunut – 2010-luku listapopin, rapin, Spotifyn ja live-esiintymisten riemujuhlaa
04.10.2019
Suomalaisten musiikinkuuntelu digitalisoitui ripeästi 2010-luvun lopussa. Spotify ja puhelin nousivat koko kansan musiikin kuuntelun välineiksi, musiikin…
Ensimmäinen Helsinki Music Tech Meetup -tapahtuma kokoaa teknologia- ja musiikkialan yhteen
01.10.2019
Teosto mukana luomassa musiikkialan innovaatioita, yhteistyötä ja kasvua 8.10.2019 G-Livelabissa.   Viime vuosien aikana musiikki on osoittautunut…
Syyskuu
Teosto mukana Musiikki & Mediassa Tampereella 3. – 4.10.
23.09.2019
Olemme Suomen suurimman musiikkialan ammattilaistapahtuman, Musiikki&Median, yhteistyökumppani jo seitsemättä kertaa. Tampere-talossa torstaina ja…
Syyskuun tilityksessä musiikin tekijöille ja kustantajille 13,7 miljoonaa euroa
19.09.2019
Teosto on maksanut tänään 19.9. syyskuun tilityksessään säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikin kustantajille musiikinkäyttökorvauksia…
Ville Härkönen aloittanut asiakassuhdepäällikkönä
18.09.2019
Kuka olet ja mitä teet työksesi Teostolla?    Oon Härkösen Ville ja kulkeutunut Kuhmosta Itä-Suomen kautta asumaan eteläiseen Helsinkiin ja töihin…
Antti Rask aloittanut liiketoiminnan kehityspäällikkönä
18.09.2019
Kuka olet ja mitä teet työksesi Teostolla?    Olen Antti Rask ja nykyisin liiketoiminnan kehityspäällikkö. Pääpaino kehityksessä…
Syyskuun tilityksessä Teoston asiakkaille 13,7 miljoonaa euroa
12.09.2019
Syyskuun tilityksessä 19.9.2019 musiikintekijöille ja -kustantajille maksetaan yhteensä 13,7 miljoonaa euroa. Tästä 5,6 miljoonaa euroa maksetaan Teoston…
Tilitykset nopeammin musiikin tekijöille – Teosto pilotoi uutta teknologiaa yhdessä Revelatorin ja BMATin kanssa
11.09.2019
Teosto on testannut uudenlaista tapaa tilittää rahaa musiikintekijöille ja -kustantajille lähes reaaliaikaisesti. Uuden palvelun mahdollistavat…
Club For Five -yhtyeelle Vuoden raportoija -tunnustus
06.09.2019
Musiikintekijät ja -kustantajat jakoivat tänään Vuoden raportoija –tunnustuksen Club For Five -lauluyhtyeelle. Musiikkialan tunnustus ja 2000 euron…
Elokuu
Saksalainen NK Digital Solutions ostaa enemmistön Teoston startup-yrityksestä Mind Your Rightsista
30.08.2019
Sopimuksen allekirjoittivat toimitusjohtajat Robin Parr (NK Digital Solutions), Risto Salminen (Teosto), Roope Pajasmaa (Mind Your Rights) ja Florian Wanner…
Osallistu Rytmi-instituutin kyselyyn musiikin tekemisen koulutuksesta
12.08.2019
Seinäjoella vuonna 1990 perustettu Rytmi-instituutti edistää luovaa ja elävää populaarimusiikkikulttuuria tarjoamalla tietoa ja tukea musiikintekijöille…
Heinäkuu
Ilmoita huhti-kesäkuun esitykset 31.8. mennessä
24.07.2019
Oletko keikkaillut huhti-kesäkuussa? Tee ilmoitukset esityksistäsi elokuun loppuun mennessä Teoston verkkopalvelussa tai…
Kesäkuu
Olisitpa sylissäni soitetuin kotimainen kappale vuonna 2018
25.06.2019
Olisitpa sylissäni oli vuoden 2018 soitetuin kotimainen kappale Teoston keräämien esitystietojen mukaan. Kappaletta esitettiin vuonna 2018 kaikkiaan lähes…
Teosten hallinta uudistettu asiakkaiden verkkopalvelussa
25.06.2019
Teostolla on käynnissä laaja verkkopalveluiden uudistushanke. Palvelussa on kesäkuussa julkaistu uudistettu teosten hallinta -osio. Uudesta osiosta…
Radiot: musiikin esitystietojen raportointi
24.06.2019
Tilitämme radioissa soitetun musiikin esityskorvaukset esitettyjen teosten säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja kustantajille. Jotta voimme jakaa…
Teoston Green Office -sertifikaatille myönnettiin kolmen vuoden jatko
20.06.2019
Ympäristöteemojen toteuttaminen jatkuu Teostolla: hiilineutraaliuden lisäksi Green Office -sertifikaatillemme myönnettiin juuri kolmen vuoden…
Teosto mukana SuomiAreenassa heinäkuussa
18.06.2019
Luovien alojen aiheet ovat esillä SuomiAreenassa Porissa tiistaina 16.7.2019 klo 17.30–18.30. Järjestämme yhdessä muiden järjestöjen kanssa…
Kesäkuun tilityksessä musiikin tekijöille ja kustantajille 20,7 miljoonaa euroa
12.06.2019
Teosto on maksanut 13.6. vuoden päätilityksensä säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikin kustantajille. 11,1 miljoonaa euroa maksetaan…
Osallistu naiskuorojen Eviva ja Exaudio järjestämään naiskuoromusiikin sävellyskilpailuun!
06.06.2019
Naiskuorot Eviva ja Exaudio ovat julistaneet uuden naiskuoromusiikin sävellyskilpailun. Kilpailuun osallistuvan teoksen tulee olla kestoltaan 3-10 minuuttia…
Kesäkuun tilityksessä Teoston asiakkaille 20,7 miljoonaa euroa
04.06.2019
Kesäkuun tilityksessä 13.6.2019 musiikintekijöille ja -kustantajille maksetaan yhteensä 20,7 miljoonaa euroa.* Tästä 11,1 miljoonaa euroa maksetaan…
Toukokuu
Tule tapaamaan Teostoa ja Suomen Säveltäjiä Kuorotorille to 6.6. ja pe 7.6.!
27.05.2019
Teosto ja Suomen Säveltäjät jalkautuvat Tampereen Sävelen Kuorotorille torstaina 6.6.  ja perjantaina 7.6  kello 10 – 16 välisenä aikana. Tule…
Teoston tietosuojalauseke on päivitetty
24.05.2019
Teosto on sitoutunut suojaamaan nykyisten ja tulevien oikeudenomistajiensa, musiikin käyttäjäasiakkaidensa ja muiden toimintaansa liittyvien sidosryhmien…
Teostosta hiilineutraali organisaatio
21.05.2019
Teoston toiminnassa ympäristöarvot ovat tärkeässä roolissa ja tavoitteemme on hiilineutraalius organisaationa. Tänä keväänä selvitimme toimintamme…
Musiikintekijöille ja -kustantajille 56,3 miljoonaa euroa Teostosta vuonna 2018
17.05.2019
Musiikintekijät ja -kustantajat saivat vuonna 2018 Teostosta 56,3 miljoonaa euroa korvauksia musiikkinsa käytöstä. Summasta 27,3 miljoonaa euroa maksettiin…
Esitys Teoston hallituksen puheenjohtajaksi ja jäseniksi
13.05.2019
Teoston vaalivaliokunta esittää järjestön hallituksen puheenjohtajaksi ja jäseniksi kaudelle 2019-2020 seuraavia henkilöitä: kevyen musiikin…
Teoston valokuvanäyttely Tiketti Galleriassa esittelee kotimaisia musiikintekijöitä luomistyönsä äärellä
07.05.2019
Musiikissa valokeila kohdistuu usein artisteihin ja orkestereihin, jotka musiikkia esittävät. Rakkaudesta musiikkiin: Luovassa tilassa –valokuvanäyttely…
Huhtikuu
Teosto-palkinnon saivat Color Dolorin Love ja Sebastian Hillin Snap Music
24.04.2019
Vuoden 2019 Teosto-palkinnon saivat Stina Koistisen ja Nicolas ’Leissi’ Rehnin sävellykset, sanoitukset ja sovitukset levyllä Love sekä Sebastian Hillin…
Maaliskuu
Future Songwriting -hanke kannustaa musiikin tekemiseen kouluissa Suomessa, Saksassa ja Ranskassa
28.03.2019
Future Songwriting on uudenlainen tiedettä, taidetta sekä luovuutta yhdistävä tutkimus- ja kehityshanke. Teoston koordinoima kansainvälinen hanke tuo…
EU:n tekijänoikeusdirektiivi hyväksytty: parannus sisällöntekijöiden neuvotteluasemaan
26.03.2019
Euroopan parlamentti hyväksyi tänään luoville aloille tärkeän tekijänoikeusdirektiivin. Äänestykseen osallistuivat kaikkien 28 EU-maan paikalla olleet…
Maaliskuun tilityksessä 7,7 miljoonaa euroa säveltäjille, sanoittajille ja musiikin kustantajille
20.03.2019
Teosto on maksanut tänään 21.3. oikeudenomistajilleen maaliskuun tilityksen. Tilityksessä maksettiin yhteensä 7,7 miljoonaa euroa. Kokonaissummasta 3,0…
Teosten ilmoittaminen uudistettu asiointipalvelussa
11.03.2019
Uudistamme asiointipalveluitamme ja olemme julkaisseet musiikintekijöiden palvelussa uuden teosilmoituksen osion. Oman teoksen tiedot täytetään yhdessä…
Katusoittajien musiikin esitysluvat sisältyvät nyt kuntien musiikinkäyttösopimuksiin
08.03.2019
Kevät tuli, lumi suli – ja pian alkanee myös jo kevätperinteeksi muodostunut keskustelu katusoitosta ja siihen tarvittavasta Teoston…
Helmikuu
Iskelmä Gaalassa jaettu Teoston Vuoden musiikintekijä -tunnustuspalkinto Timo Kiiskiselle
15.02.2019
Säveltäjä, sanoittaja Timo Kiiskinen (s. 1963) sai tänään Iskelmä Gaalassa Teoston Vuoden musiikintekijä -tunnustuspalkinnon. Teoston toimitusjohtajan…
Teosto-palkintoehdokkaina seitsemän teosta
05.02.2019
Kuvassa vas. Samuli Laiho, Litku Klemetti, Teho Majamäki, Ulla Pirttijärvi, Tuomas Palonen, Hilda Länsman, Sebastian Hilli, Stina Koistinen, Kasperi Laine…
Tammikuu
Teosto mukana Emma Gaalassa
30.01.2019
Kotimaisen musiikkialan parhaimmistoa palkitaan jälleen helmikuussa 2019. Musiikkituottajat IFPI Finland ry:n järjestämä Emma Gaala järjestetään…
Uusi verkkosivu jakaa tietoa EU:n tekijänoikeusdirektiivistä
17.01.2019
Verkkosivu www.article13.org on julkaistu eri kielillä, ja sivustolta löytyy tietoa direktiivin sisällöstä, sen valmistelusta sekä aihetta käsitteleviä…

Annathan meille palautetta!

Kehitämme verkkosivujamme ja otamme mielellämme vastaan palautetta. Vastaaminen onnistuu nopeasti!